Kärsimyksen ja myötätunnon perjantai

Olen lukenut hiljaisen viikon aikana yhdeksäsluokkalaisten lietolaisten äidinkielen kirjoitustehtäviä otsikolla: Kiitos Suomi. Kirjoitukset liittyvät kirjoituskilpailuun, jonka järjesti Sotien 1939–1945 Liedon perinnetoimikunta yhdessä Säästöpankkisäätiön ja lietolaisten yläkoulujen kanssa.

Kirjoituksissa nuoret tulkitsevat sotiemme perintöä oman aikamme näkökulmasta. Edellisten sukupolvien uhraukset koskettavat. ”On vaikea ymmärtää, miten ihmiset ovat olleet niin rohkeita”, pohti eräs kirjoittajista. ”Vapaus ja hyvinvointi eivät ole itsestään selvyyksiä, vaan ne ovat sukupolvien työn tulosta”, kirjoitti toinen.

Kun tämän ajan haasteita katseli pidemmässä ajan kaaressa, kirkastui ympärillä oleva hyvä. Kiitollisia nuoret olivat toimivasta demokratiasta, turvallisuudesta, ajattelun ja sananvapaudesta, tasa-arvosta, terveydenhuollosta ja mahdollisuudesta kouluttautua sekä kauniista ja puhtaasta luonnosta. “Metsät, järvet ja puhdas ilma ovat sellaisia asioita, joita ei löydy kaikkialta maailmasta, niitä pitää suojella.”

Muutamissa kirjoituksissa pohdittiin oman elämän vaikeita hetkiä. ”Kiitos Suomi myös haasteista, sillä ne opettavat sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä ja kiitollisuutta”, sanoitti yksi.  Tärkeää on ollut saada apua ja kokea, että “opettajatkaan eivät ole kiinnostuneita vain koulumenestyksestäni, vaan hyvinvoinnistani”.

Liikuttavaa oli lukea nuoren palaute omille vanhemmilleen: ”Olen kiitollinen, että he ovat kasvattaneet minut kunnioittamaan muita.” Nuoret tunnistivat, miten kiitollisuus ei synny vain materiasta. Olennaista on myös yhteyden ja kuulumisen kokemus.

Minua kosketti erityisesti se, että tärkeintä nuorille ei ollut kiitollisuus siitä, että asiat ovat omassa elämässä hyvin. He haluavat luoda oikeudenmukaista ja myötätuntoista maailmaa kaikille: ”kuulumme niihin, jotka tuhoamisen sijaan keskittyvät rakentamaan sitä maailmaa, jossa jälkipolvemme saavat tulevaisuudessa asua.”

Eräs kirjoittaja mietti, onhan Suomi sellainen maa, että ihan jokainen voi saada apua, kun sairastuu, jää yksin tai menettää elämänuskonsa. Nuoret haluavat vaalia yhteyden kokemusta, ja sitä, että kaikista pidettään huolta. Osaisivatpa ihmiset käyttäytyä paremmin toisiaan kohtaan, toivoi yksi nuorista.

Tänään on pitkäperjantai. Kristityt ympäri maailmaa hiljentyvät muistamaan Jeesuksen kuolemaa. Suomessa kirkot puetaan mustiin. Koko hiljainen viikko on kristityille erityinen. Ristintie kuljettaa suurten tunteiden läpi. Läsnä on yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, järkytys, pettymys ja ihmeellinen ilo.

Jeesuksen kärsimys ohjaa katseemme maailman, ihmisten ja koko luomakunnan kärsimykseen. Ristejä on niin monenlaisia. Syyttömien kärsimys ei ole menneisyyttä, vaan todellisuutta nyt. Ristejä ei pide ihannoida, niitä vastaan tulee kamppailla.

Pitkäperjantain tapahtumat ja nuorten kirjoitukset muistuttavat, että elämään kuuluu paitsi kärsimys myös sen lievittäminen. Myötätunto ei kuulu vain rakkaimmillemme. Passio herättää kompassion, maailman kärsimys kutsuu myötätuntoon ja toimintaan.

Monenlainen kärsimys on maailmassa totta, mutta yhtä totta on myös uuden aamun valo ja edessä avautuva myötäelämisen ja jakamisen polku.