Kirkossa kaikkien on mahduttava samalle alttarille

Naiset hyväksyttiin Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa papeiksi pian 40 vuotta sitten. Suomalaiset suhtautuvat naisten pappeuteen hyvin myönteisesti. Suurin osa kirkon työntekijöistä ja luottamus­henkilöistä pitää asiaa itsestään­selvänä. Viimeisimmässä kyselyssä vuonna 2015 naisten pappeutta vastusti viisi prosenttia kirkon jäsenistä ja työntekijöistä.

Silti vielä 2020-luvun Suomessa naisten pappeus nousee keskustelun­aiheeksi. Jännitteet nousivat pintaan, kun Mikkelissä vietettiin Mari Parkkisen piispan­vihkimys­messua. Yhtä aikaa 300 kilometrin päässä Pietarissa vihittiin Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon papeiksi viisi suomalaisten kirkollisten järjestöjen palveluksessa työskentelevää miestä.

Kerta ei ollut ensimmäinen. Inkerin kirkko on vihkinyt papeiksi noin 60 suomalaista miestä, suurimman osa viime vuosina. Meteli syntyi kuitenkin vasta nyt tilanteessa, jossa ohjeistetaan välttämään matkustamista Venäjälle. Huomiota herätti myös se, että vihityt papit eivät työskentele Venäjällä vaan pääsääntöisesti Suomessa, osa Suomen kirkon virallisissa lähetysjärjestöissä.

Kirkko tekee valtaosan kansainvälisestä työstään yhdeksän järjestön kautta. Työtä ohjaa perussopimus, joka velvoittaa järjestöjä noudattamaan toiminnassaan kirkon toimintaperiaatteita. Virallinen lähetysjärjestöstatus turvaa järjestöjen taloudellista asemaa, vaikka seurakunnat päättävätkin itsenäisesti rahanjaosta.

Inkerin kirkkoa ja vihittyjen pappien taustajärjestöjä yhdistävät ”perinteiset perhearvot”, kielteinen suhtautuminen naisten pappeuteen sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Vihkimyssaarnassa piispa emeritus Aarre Kuukauppi kertoi vihkivänsä suomalaisia pappeja vastapalveluksena herätysliikkeille: ”Me tiedämme ja uskomme, että tänäkin päivänä Suomi tarvitsee oikeita työntekijöitä, palvelijoita, että tilanne ei menisi surkeaksi, vaan parantuisi.”

Pappisvihkimyksillä Venäjällä kierretään kirkon virkaratkaisua. Nainen kotimaan alttarilla on suurempi uhka kuin vihkimyksen hakeminen sotaa käyvästä maasta. Tämän näkemyksen kanssa järjestöjen on tehtävä vakavaa itsetutkiskelua. Järjestöjen toiminta loukkaa ja ajaa ihmisiä etäämmälle kirkosta. Ne ovat aiheuttaneet kokoaan suurempaa haittaa ja hämmennystä myös kansainvälisessä luterilaisessa kirkkoyhteisössä.

Naisia on pitkään kohdeltu huonosti.

Suomessa Inkerin kirkon papit vierailevat seurakunnissa järjestöjen edustajina. Seurakuntalaiset eivät välttämättä tiedä, että kyse on papista, jolla ei ole oikeuksia toimia Suomessa. Osa heistä toimii seurakuntapäättäjinä. Naisten ohittaminen ja huono kohtelu, joka on näkynyt virantäytöissäkin, on jatkunut pitkään.

Myös Inkerin kirkossa ollaan huolissaan vihkimysten kielteisistä vaikutuksista kirkkojen välillä. Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston asiantuntija Riikka Porkola sanoo, että suomalaisten venäjää osaamattomien miesten vihkiminen kirkon papeiksi näyttää kummalliselta, eikä Inkerin kirkolla ole tarvetta uusille suomenkielisille papeille (Kotimaa 23.10.).

Toisin kuin järjestöjen edustajat ovat julkisuudessa väittäneet, ketään ei olla ajamassa kirkosta ulos. Jokaisen vakaumusta tulee kunnioittaa, mutta kirkon virallinen lähetysjärjestö ei voi näin vahingoittaa kirkkoa. Vastuu tilanteesta ei ole yksin järjestöillä vaan myös Inkerin ja Suomen kirkon johdolla. Viime viikolla piispainkokous totesi, että Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys ja Kansanlähetys ovat rikkoneet perussopimusta.

Kirkon täytyy olla sen järjestöille enemmän kuin pelkkä yhteistyökumppani tai löyhä katto-organisaatio. Yhteys merkitsee enemmän. Samassa kirkossa kaikkien on mahduttava samalle alttarille.