Kun ei jaksa mitään, pitäisi jaksaa eniten

Viime viikolla tapasin nuoria sekä heidän kanssaan työskenteleviä aikuisia Turun Vamoksen toimipisteellä. Olin myös yhden illan Sekasin-chatissa vapaaehtoisena päivystäjänä. Kokemus oli silmiä avaava.

Nuorten mielenterveysongelmat lisääntyvät pelottavan nopeasti. Yhä useammalla nuorella todetaan hoitoa vaativaa masennusta ja ahdistuneisuutta. Psykiatrisessa hoidossa nuoria on enemmän kuin koskaan.

Eri tutkimusten mukaan joka neljännellä nuorella Suomessa on mielenterveyden ongelmia. Ne ovat koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia. Mielenterveyden häiriöt ovat myös yleisin syy sille, miksi alle 30-vuotias nuori jää työkyvyttömyyseläkkeelle.

Samaan aikaan niin erikoissairaanhoitoa kuin sosiaalitoimeakin vaivaa resurssipula, eivätkä avoterveydenhuollon palvelut ole riittäviä. Tapaamani nuoret kertoivat, että ”akuuttia apua ei saa, jos ei uhkaa hypätä junan alle, muuten saa ajan jonnekin puolen vuoden päähän”.

Silloin kun ei jaksa tehdä mitään, pitäisi jaksaa kaikkein eniten. Erilaisten lääkäriaikojen, terapioiden ja tukien hakeminen vaatii nuorelta tai hänen läheisiltään aktiivisuutta, osaamista ja toimintakykyä.

Nuoret kuvasivat, kuinka väsyttävää on kuvailla oma elämäntarina kerta toisensa jälkeen aina uusille ihmisille: ”Jos ei jaksa tai osaa kertoa, oletus on, että et tarvitse apua.”

Kun toimintakyky on jo valmiiksi koetuksella, avun piiriin pääsemisen vaikeus voi olla paranemisen esteenä.

Se, että nuoret tulisivat autetuiksi, edellyttää lisää kohdennettuja voimavaroja nuorten mielenterveyden hoitoon. Resurssien lisääminen ei kuitenkaan yksin ratkaise ongelmaa.

Olennaista on pysähtyä myös kysymään, mikä yhteiskunnassa on muuttunut niin, että yhä useampi nuori voi huonosti.

Vamoksen olohuoneessa nuori kertoi, miten erityiseltä tuntui, että henkilökohtaisella valmentajalla on aikaa vain hänelle: ”Mulla ei ole koskaan aiemmin ollut tällaista tilannetta, että joku ottaa koppia musta.” Kun yksi kuunteleva ihminen oli löytynyt, elämän suunta oli muuttunut.

Sekasin-chatissa nuorten kanssa keskustelee ammattilaisia ja koulutettuja vapaaehtoisia. Sekasin-chatin asiakaskyselyssä 87 prosenttia nuorista arvioi, että olisi jäänyt pahan olonsa kanssa yksin, jos mahdollisuutta chat-keskusteluun ei olisi tarjoutunut. Pysäyttävä oli tieto, että vain seitsemän prosenttia nuorista olisi varannut ajan ammattilaiselta tai ottanut asian puheeksi vanhempien tai jonkun muun aikuisen kanssa.

Sekä Vamoksessa että Sekasin-chatissa nuorta vastassa oli aikuinen, jolla ei ole kiire ja joka kuuntelee. Nuoren ei pidä tietää valmiiksi, millaista apua hän tarvitsee tai mikä taho sitä voisi tarjota. Tärkeää oli kuunteleva kohtaaminen.

Nuorten kanssa työskentelevien aikuisten kysymys oli, halutaanko tilanteeseen muutosta ja nuorten syrjäytyminen poistaa. Kysymys on aina yksittäisen nuoren hyvästä elämästä. Jokaisen nuoren voinnin koheneminen on inhimillisesti katsottuna mittaamattoman arvokas askel. Samalla kysymys on yhteiskunnan tulevaisuudesta.

Taloudelliset kannustimet nuorten tukemiseen ovat vahvat. Nuorten huonovointisuudella on jo suuri kansantaloudellinen merkitys.

Yhteiskunnan rakenteita täytyy korjata. Nuoruus ei kuitenkaan odota. Tämän päivän nuoret tarvitsevat tukea tänään. Samalla on rakennettava yhteiskuntaa, jossa nuoren on hyvä kasvaa ja elää ja jossa he saavat tarvitsemansa tuen.

Nuoret tarvitsevat kasvaakseen turvallisia aikuisia, tilaa kohtaamiselle ja hiljaiselle muutokselle. Jos nuorena saa tarvitsemansa tuen, se on koko loppuelämän kannalta ratkaisevaa.

Viime viikon kohtaamisissa oli rohkaisevaa nähdä, että kun on yksikin aikuinen, joka on kiinnostunut sinusta, uskoo sinuun ja näkee sinut, muutos on mahdollinen.

Tarvitsemme parempaan huomiseen uskovia nuoria.