Kuoleman suru

Viikko sitten surimme yhdessä, kun saatoimme presidentti Martti Ahtisaaren haudan lepoon. Ihmisessä on tarve jakaa surua toisten kanssa.

Viime vuonna Suomessa kuoli ihmisiä yhtä paljon kuin sotavuosina. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa hautaan siunaamisia toimitettiin liki 52 000. Siunausten määrä on kasvanut pitkään. Viime vuonna kasvu oli poikkeuksellisen suurta.

Kuoleman suru on koskettanut suurta määrää suomalaisia. Vaikka hautausten määrä on kasvanut, saattojoukot ovat pienentyneet. Enää ei ole niin tavallista osallistua sukulaisen saati, naapurin hautajaisiin, vaikka yhteisöllisyydellä on suuri merkitys surun läpikäymisessä. Kun kuoleman suru painaa maahan, yhteinen sureminen kantaa.

Hautajaiset ovat tärkeä yhteisöllinen rituaali kuoleman surun keskellä. Rituaalien ja yhteisen muistamisen kautta ihminen, joka on edesmennyt, tulee läsnä olevaksi. Luomme uudenlaista suhdetta kuolleeseen läheiseen ja elämä löytää uomia ilman rakasta ihmistä.

Presidentin kuolema laajenee suomalaisten yhteiseksi suruksi. Siitä kertoi suuri saattajien joukko kirkossa ja katujen varsilla, kynttilät haudalla ja kuvat sosiaalisessa mediassa. Kaikki se on merkityksellistä ja tärkeää. Samalla kun suremme Ahtisaaren kuolemaa, suremme omia ja maailman suruja.

Siunauspuheessaan emerituspiispa Eero Huovinen sanoi, että Ahtisaari oli hyvä ihminen. Hän etsiytyi ihmisen luokse ja halusi auttaa. ”Jos ihmisyys oli jossain koetteella, Ahtisaari tunsi velvollisuudekseen tehdä sen, mitä ihminen voi toisen hyväksi tehdä”, totesi Huovinen.

Siunaustilaisuuden kosketta hetki oli, kun Cantores Minores lauloi kirkkain äänin virren 501. Siunaa koko maailmaa virsi soi yhteisenä rukouksena maailman lasten puolesta. Samalla siihen tiivistyi Ahtisaaren elämänasenne ja työ.

Virren on sanoittanut Jaakko Löytty ja sen on säveltänyt eteläafrikkalainen opettaja Enoch Sontonga. Löytty on kertonut kuulleensa laulun sävelen pakolaisleirillä. Kyse on osasta laajempaa sävelmää, jolla alkuperäiskansat ovat laulaneet itselleen vapautta. Myöhemmin siitä on tullut Etelä-Afrikan kansallislaulu.

Nyt se kaikui Helsingin tuomiokirkossa sekä radioiden ja tv-lähetyksen kautta lukuisten ihmisten kodeissa ja sieluissa. Laulussa soi hätä ja rukous lasten puolesta Gazassa ja kaikkialla siellä, missä emme ole onnistuneet varjelemaan heitä pahalta. Siinä soi viattomien ja suojattomien lasten ääni.

Maailman rauhattomuus ei jätä meitä rauhaan. Lapset kärsivät ja kuolevat silmiemme edessä. Emme voi vain teeskennellä tekevämme jotain, muistutti Ahtisaari, joka itse uskoi ja pyrki ratkaisuihin.

Samaan aikaan, kun käymme omaa taisteluamme siitä, mikä on totta informaatiosodassa, katastrofialueilla itketään joka päivä kuoleman surua. Sodat ja kriisit ovat seurausta ihmisten toimista ja siksi myös ratkaistavissa, Ahtisaari sanoi. Uskommeko me ratkaisuihin? Teemmekö me kaikkemme tulitauon sekä kestävän ja oikeudenmukaisen rauhan eteen?

Hautajaisissa lauletussa virressä on viideskin säkeistö, joka ei päätynyt virsikirjaan:
Suothan Isä taivaan, meillekin
ilon sekä toivon koteihin.
Hoida, Isä lastas hellimmin.
Siunaa koko maailmaa.

Jotta meistä on rauhantyöhön maailmalla, on tärkeää vaalia toivoa omassa elämässä. Rauha alkaa läheltä ja kasvaa kohti toisia.

©Lauri Heikkinen, valtioneuvoston kanslia