Mielenrauhaa ja maailmanrauhaa

Kulunut viikko on ollut varsinainen huonojen uutisten viikko. Afganistanissa järisi maa, Lähi-Idässä leimahti valtavasti uhreja vaatinut konflikti, jonka seurauksia emme osaa ennustaa. Lehdistä olemme saaneet lukea niin tulipaloista kuin YT-neuvotteluista.

Huonot uutiset vaikuttavat mieliimme. Kuvat maailman kriiseistä puristavat sydämestä. Tuska kertoo myötätunnosta, ihmisyydestä ja halusta asettua rauhan puolelle julmuutta vastaan.

Näiden uutisten keskellä arki kuitenkin jatkuu. Emme voi muuta, kuin elää elämäämme niin kuin parhaiten taidamme. Tiskit ovat odottaneet kotona, suppilovahverot metsässä. Arkiset velvollisuudet ovat pitäneet elämässä kiinni ja hyvä niin.

Tapasin vastikään iloisissa juhlissa ihmistä, joka totesi, että “tuntuu jotenkin väärältä juhlia, kun maailmalla on levotonta”. Ajatuksesta on helppo saada kiinni. Saako tuntea iloa, kun niin monen elämässä on huolta ja surua? Voinko tuntea mielenrauhaa, jos maailmassa ei ole rauhaa?

Kysymys on ollut kuluneella viikolla ajankohtainen, sillä 10.10. vietettiin maailman mielenterveyspäivää. Päivä kiinnittää huomiomme mielestä huolehtimisen tärkeyteen. Mielenterveys on jokaisen oikeus. Mielenterveyttä kannattaa vaalia.

Toivo on mielenterveyden rakennusaineista tärkeimpiä. Toisten ihmisten seura, luonnossa virkistyminen ja hyvien asioiden puolesta toimiminen vahvistavat mielenterveyttä ja toivoa.

Toivo tarkoittaa sitä, että ihminen odottaa tulevaisuudelta jotain hyvää. Toivo voi säilyä sielläkin, missä toiveet eivät toteudu ja ihminen kokee raskaitakin pettymyksiä. Muusikko Nick Caven sanoin “toivo on optimismia, jonka sydän on särkynyt”.

Toivo voi tehdä hiljaista työtään silloinkin, kun ei koe oloaan toiveikkaaksi. Silloin, kun elämä koettelee ja oma toivo ei kanna, toivo voi löytyä toisista ihmisistä. Toivo kuiskaa korvaan, että kävi mitä kävi, et ole tässä elämässä yksin.

Toivoa ei voi tuputtaa tai pakottaa. Se ei ole ihmisen vahvuutta tai ansiota, vaan myös elämänhistorian tuomaa kokemusta siitä, mitä tapahtuu romahduksen jälkeen. Huomaako kukaan, auttaako kukaan, jäänkö yksin?

Toivo ei perustu valheelle, eikä tarkoita epärealistista positiivisuutta. Toivo ei sulje silmiään maailman hädältä. Toivo ei kiellä ilmastonmuutosta, rasismia tai mielenterveyden kriisiä, mutta jaksaa uskoa, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa ja siellä on paikka myös sinulle.

Elämä tarjoaa jokaiselle iloa ja surua, huolta ja luottamusta, toteutuneita ja toteutumattomia toiveita. Joka hetki jossakin soditaan ja jossakin sovitaan. Kaikella on aikansa.

Silmiä ei saa sulkea maailman ja toistemme hädältä. Samaan aikaan meillä on vain oma elämämme elettävänämme. Oman mielenrauhan ja mielenterveyden vaaliminen koituvat lopulta myös läheistemme, lähiyhteisömme, ympäristön ja koko maailman hyväksi. Siitä ei pidä tuntea huonoa omatuntoa. Huolenpito itsestämme ja toisista synnyttää kyvyn myös toimia.

Siis iloitaan ilot, surraan surut, itketään pettymykset, juhlitaan juhlat, pidetään huolta toisistamme.