Pelkkiä huonoja uutisia?

Vuosia sitten istuin aamupalapöydässä lapseni kanssa. Hän oli juuri oppinut lukemaan ja yhdessä tavasimme uutisia päivän lehdestä. Kun sivu toisensa perään kääntyi ja otsikot oli yhdessä tavattu, lapsi kääntyi katsomaan minua hämmästyneenä: ”Pelkkiä huonoja uutisia?”

Lopulta löysimme lehdestä yhden lapsen mielestä hyvän uutisen. Jollakin maatilalla syötettiin Fazerin sinisiä sonneille. Siinä riitti pienelle ihmiselle päivittelemistä moneksi päivää.

Viime aikojen uutisten äärellä olet ehkä kysynyt samaa: pelkkiä huonoja uutisia? Syksyn pimeyden tihentyessä huonojen uutisten määrä tuntui jälleen kasvavan.

Joulu lähestyy, valo lisääntyy, mutta yhtään ei näytä helpottavan. Toisinaan tuntuu siltä, kuin päällemme olisi levitetty paksu peitto, jota valo ei hevillä läpäise.

Kun erillään olo, yksinäisyys, huonot uutiset ja vastakkainasettelu väsyttää, tarvitsemme entistä enemmän toisiamme, hyvää tahtoa ja toivoa.

Tarvitsemme hyviä uutisia.

Kun olimme selanneet lehden läpi, lapsi katsoi minua hämmentyneenä ja kysyi: ”Eivätkö ne lehdessä oikeasti tiedä hyvää uutista, että enää on vain kaksikymmentäyksi yötä jouluun!”

Lapselle joulunodotus oli aikaa, joka ylitti tavallisen arjen. Ihmeet olivat mahdollisia. Silmät säihkyen hän kertoi joulun kertomusta. Tähdet ikkunoissa, joululaulut, koulun juhlat, jouluikkunat ja seimiasetelma jaksoivat innostaa joka ikinen päivä.

Mielessä oli varmasti lahjat, mutta kyse oli muustakin.

Ehkä tavoitat vielä saman tunteen omasta lapsuudestasi? Kyse ei ollut materialistisesta yltäkylläisyydestä vaan jostakin, joka ylitti arkikokemuksen.

Vuosikymmenien takaa sen voi palauttaa mieliimme jokin tuoksu, maku, joulukoriste tai vaikkapa sävel.

Aikuisten maailmassa asiat ovat toisin. Jouluun valmistautumiseen liittyy monenlaisia tunteita. Juhla-aika voi tehdä näkyväksi oman yksinäisyyden ja ongelmat kärjistyvät.

Toisesta juhlaan valmistautuminen tuntuu ylivoimaiselta urakalta. Tänä jouluna kaikessa on jälleen pandemian varjo.

Kaipaamme jouluja, joita ei enää syystä tai toisesta tule.

Rajoitusten ja huonojen uutisten keskellä meidän kannattaa hakeutua lasten seuraan, etsiä iloa.

Sunnuntaina kirkoissa laulettiin jälleen Hoosiannaa ja liityttiin kulkueeseen, jonka alkupäässä ovat Jerusalemin laitakaupungin asukkaat.

Vuodesta toiseen Hoosianna on ihmisen huuto siitä, mikä koskettaa meitä juuri nyt. Huuto sitoo meidät yhteen. Se on kaikilta maailman laidoilta, elämän varjoista ja arjesta kiirivä avunpyyntö ja kaipaus rauhaan: ”Hoosianna, auta, pelasta!”

Kaipaamme rauhaa sisinpään ja rauhaa maailmaan. Kaipaamme hyviä uutisia. Hoosiannaa huudetaan toivossa, että tänäkin jouluna Jumala tulisi luoksemme, mutta ennen muuta myös siksi, että voisimme löytää tiemme toinen toistemme luo.

Vastakkainasettelujen sijaan etsimme yhteyttä, jotta voisimme rohkeasti astua huomiseen, myös huolien maailmaan.

Vanhan adventtivirren sanoin toivon sinulle rauhaa matkalle kohti joulua:

Hän voi, hän tahtoo tulla,

hän tietää vaivasi

Ja täynnä rakkautta

Ne muuttaa rauhaksi.