Raamatulla ei pidä polkea ihmistä

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on nostanut kolme syytettä kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan. Tutkinnan kohteena on, onko Räsänen homoseksuaalisuutta käsittelevissä puheissaan ja kirjoituksissaan syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Räsänen kiistää syyllistyneensä rikokseen ja vetoaa uskonnon- ja sananvapauteen. Räsänen katsoo, että nyt punnitaan, saako Suomessa yhä pitää esillä Raamattuun pohjautuvaa vakaumusta.

Syytteiden käsittely on kesken ja edessä on oikeuskäsittely, jonka vaikutuksia on hankala ennakoida.

Oikeudessa raamatuntulkinnan sijaan kysyttäneen, täyttyvätkö rikoksen merkit. Ratkaisulla tulee olemaan merkitystä myös uskonnollisten yhteisöjen julkiselle puheelle.

Käydyssä keskustelussa on synnytetty mielikuva, että tapauksessa ratkottaisiin sitä, saavatko uskonnolliset yhteisöt elää ja opettaa Raamatun opetuksen mukaisesti. Saako Raamattua vielä siteerata?

On syytä olla tarkka käsitteissä. Tapauksessa eivät ole vastakkain Raamattu ja laki, vaan tietynlainen raamatuntulkinta ja laki. On liioiteltua väittää, että tapauksen myötä Raamatun arvovalta olisi uhattuna.

Raamatun sanoma ei ole uhattuna, jos yksittäisen tulkitsijan tai yhteisön uskontulkintaa arvioidaan kriittisesti. Sama erottelu on tehty myös tapauksen käsittelyssä toteamalla, ettei kysymys ole siitä saako Raamattua siteerata, vaan siitä, mitä pyhinä pidettyihin teksteihin vedoten voi puhua tai kirjoittaa.

Raamattu on vivahteikas ja kertomusperinteeltään rikas kirjakokoelma. Samalla se on kristittyjen pyhä kirja. On vahingollista, jos mielikuvat Raamatusta kapeutuvat ja keskustelu takertuu yksittäisiin aikaan sidottuihin jakeisiin.

Raamatuntutkimuksen ansiosta ymmärrämme syvemmin muinaisten tekstien maailmaa, kirjojen historiallista ja kulttuurista taustaa, kerroksellisuutta, myöhempien tulkintojen moninaisuutta sekä kirjakokoelman sisäisiä jännitteitä.

Myös lisääntynyt tieto ja ymmärrys ihmisestä ja maailmasta ovat kaikkina aikoina vaikuttaneet siihen, miten Raamattua tulkitaan ja käytetään. Samalla se toivottavasti vähentää yksittäisten raamatunlauseiden väärinkäyttöä.

Raamattu alkaa puhua, kun sitä tulkitaan. Julkisessa roolissa toimivan raamatuntulkitsijan tulee olla tietoinen valinnoista, joita hän Raamatun äärellä tekee ja otettava vastuu siitä, miten kirjoituksia käyttää. On toistuvasti kysyttävä, miten Raamattuun vedoten voi puhua ja miten välittää sen olennainen viesti.

Toisinaan esitetään toive, että uskonnon pitäisi olla entistä enemmän yksityisasia. Uskonnolliset kysymykset ovat herkkiä sekä synnyttävät helposti loukkaantumista ja väärinymmärrystä. Uskontojen kieli saatetaan myös kokea vieraannuttavana. Se ei kuitenkaan saa olla este sille, että myös uskontoon liittyvistä kysymyksistä käydään avointa keskustelua. Vain näin tarjoutuu mahdollisuus korjata tulkintoja ja kulkea kohti totuutta.

Ei ole toivottavaa, että uskonto ja keskustelu pyhien tekstien tulkinnasta jää vain uskonnollisten yhteisöjen sisäiseksi keskusteluksi. Ajatus omasta turvallisesta maailmasta saattaa houkuttaa myös uskonnollisten yhteisöjen sisällä. Piiloutuva uskontulkinta helposti jyrkkenee, kriittiset äänet vaikenevat ja tulkinta jää äänekkäimpien varaan.

Raamattua kannattaa lukea uteliaasti. Raamatunlukija pääsee aikamatkalle menneisyyteen, oppii länsimaisen kulttuurin syvävirtoja ja myös kohtaa maailman levinneimmän kirjakokoelman armollisen viestin.

Kulttuuri, jossa Raamattua ei enää lueta eikä siteerata, on köyhä. Vastuullinen tulkitsija ymmärtää, että Raamatun siteeraaminen tavalla, jossa tahallisesti painetaan toista ihmistä tai ihmisryhmää alas, ei ole kristillistä eikä oikein.