Kolumni Helsingin Sanomissa 11.10.2022

Vieläkö muistat nuoruuden huolettomuuden ja itsenäistymisen ilon? Rohkeuden, jolla jätit kotisi ja lähdit maailmalle.

Minun sukupolveni kasvoi mahdollisuuksien maailmaan. Tänään horisontti on toinen, näkymää varjostavat koettu pandemia-aika, sota ja ympäristöön liittyvät huolet.

Nuorten pahoinvointi, ahdistus ja uupuminen lisääntyvät. Tämä näkyy tutkimuksissa, kouluterveyskyselyissä ja nuorisopsykiatrian asiakasmäärissä.

Tehokkuutta ja tuloksia ihannoiva puheenparsi on iskostunut niin syvälle, että siitä on tullut uusi normaali, oletus, jonka pohjalta yhteistä elämää järjestetään ja suunnitellaan.

Jatko-opintojen suunta on tiedettävä jo varhain, kilpailu opiskelupaikoista alkaa yhä aikaisemmin. Kun sekä ensikertalaisuudesta että nopeasta valmistumisesta palkitaan, tulee yhteiskunnan viesti selväksi: mitä tehokkaammin suoriudut eteenpäin ja työelämään, sen parempi.

Lieka nuorten elämässä on vedetty liian tiukalle. Näin ei voi jatkua. Sen sijaan, että auttaisimme nuoria selviytymään kohtuuttomien odotusten viidakossa, meidän on kyseenalaistettava myös kohtuuttomat odotukset.

Nuoret ja nuoret aikuiset tarvitsevat rauhaa ja tukea kasvulleen. Nähdyksi tuleminen, läsnäolo ja vuorovaikutus ovat ihmisen perustarpeita. Ihminen kaipaa yhteyttä toiseen läpi elämänsä.

Elämän tärkeimpiä keskusteluja harvoin käydään sovitussa paikassa sovittuun aikaan. On surullista ja lyhytnäköistä, jos aikuiset katoavat nuorten ja opiskelijoiden elämästä siksi, että opintoja on kustannustehokkaampaa hoitaa ilman fyysistä tapaamista ja vuorovaikutusta – tai liian suurissa ryhmissä, joissa aikaa yksilölliselle kohtaamiselle ei ole.

Erehtyminen ja keskeneräisyys kuuluvat elämään. Erityisen tärkeää oman polun hakeminen on nuoruudessa.

Nuoruuden keskeinen kehitystehtävä on identiteetin etsiminen – siis eksyminen ja kokeilu. Se vie väistämättä vuosia. Nuorella on oltava mahdollisuus muuttaa mieltään, valita uudelleen ja lupa myös olla tietämättä, mitä elämältään haluaa.

Lapset ja nuoret imevät itseensä maailman levottomuudet, sodat ja luonnon pahoinvoinnin. Some tuo kaiken silmien eteen reaaliajassa. Uutistulvan lisäksi nuori ihminen on somen katseen alla haavoittuva. Puhelimen kautta vertaileva, kilpailua ruokkiva ja armoton katse on jatkuvasti läsnä.

Toiset pärjäävät aina paremmin kuin toiset. Mutta he, jotka eivät kestä, kantavat harteillaan taakkoja. Kaikki eivät kykene suojelemaan itseään.

Suurin ongelma ei ole se, että terapiaan on vaikea päästä, vaan maailma, jossa on vaikea selviytyä ilman. Tehokkuuden vaatimus on hiipinyt myös sinne, minne se ei kuulu. Muutos on ollut nopeaa. Tarvitsemme pysähtymistä ja koko elämäntapamme arvioimista, jotta emme ajaudu tilanteeseen, jossa luonnon lisäksi käytämme loppuun myös arvokkaimman: itsemme sekä lapset ja nuoret.

Nuoret tarvitsevat kokemuksen siitä, että tulevaisuudella on tarjota sinulle jotain hyvää. Nuorisolääkäri Miila Halonen-Saari kertoi Kodin Kuvalehdessä hyviä uutisia siitä, että lähes jokaiselle nuorelle voi luvata, että sinä selviät (KK 4/20222). Masentuneista nuorista suurin osa toipuu kokonaan. Erilaisten haasteiden keskellä nuorilla on kyky selviytyä ja toipua ihmeellisen hyvin.

Yhteiskunnassa tulee vahvistaa rakenteita, jotka mahdollistavat levollisen nuoruuden. Se ylläpitää lasten ja nuorten tulevaisuudenuskoa ja hyvän huomisen mahdollisuutta. Siitä huolimatta, että emme tiedä, millainen huominen on, voimme tehdä työtä sen eteen, että kukaan ei joudu kohtaamaan tulevaisuutta yksin.

Voisimmeko luvata nuorille, että oikeasti ei ole kiire mihinkään? Että kurssia saa korjata, suunnitelmia muuttaa ja elämässä kompuroida. Oma polku löytyy kyllä ajallaan.

Nuoret eivät tarvitse armahdusta keskeneräisyydestä, vaan vaatimusten ja tehokkuuden maailmasta, joka ei tunnusta tavallisuuden arvoa.