Vähemmistöjen ja naisten oikeudet eivät ole kauppatavaraa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin, kirkolliskokous, kokoontuu taas marraskuussa Turussa. Kokouksessa käsitellään kirkon tulevaisuutta ja hallintoa eri näkökulmista. Luultavasti eniten puhuttaa aloite, jossa piispainkokousta on pyydetty valmistelemaan esitys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta.

Elokuun kirkolliskokouksessa aloitetta käsiteltiin viiteen otteeseen kolmen päivän aikana ja siitä käytettiin 68 puheenvuoroa. Lähetekeskustelun jälkeisessä äänestyksessä 62 edustajaa äänesti sen puolesta, että aloite etenee valmisteluun. Edustajista 41 äänesti aloitteen jatkokäsittelyä vastaan. Nyt odotamme perustevaliokunnan esitystä.

Ymmärrys ja tieto ihmisen seksuaalisuudesta on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana merkittävästi. Uuden tiedon ja ymmärryksen valossa yhteiskunnassa on purettu eriarvoistavia ja syrjiviä käytänteitä ja myös lainsäädäntöä on uudistettu.

Vähin keskusteluin päätös tasa-arvoisesta avioliittolaista ei kuitenkaan syntynyt myöskään eduskunnassa. Kun asiasta lopulta seitsemän vuotta sitten äänestettiin, aloite hyväksyttiin äänin 105–92, kahden edustajan ollessa poissa.

Kirkossa on tehty asiasta erilaisia aloitteita ja selvityksiä, mutta päätöksentekoa hidastaa kirkolliskokouksen määräenemmistösäädös. Kirkon uskoa ja oppia koskevista asioista päätettäessä hyväksyvä kanta edellyttää, että kirkolliskokouksessa kolme neljäsosaa päättäjistä asettuu asian kannalle.

Lainsäädäntö on elänyt ja elää, kun ymmärrys ihmisestä ja maailmasta lisääntyy. Kirkossa on ollut ja se on osa seksuaalivähemmistöjä syrjiviä rakenteita. Myös kirkossa tulee korjata tehtyjä virheitä sekä uudistaa käytäntöjä ja lainsäädäntöä niin, että kaikkia seurakuntalaisia palvellaan yhdenvertaisesti.

Tilanne ei ole uusi, maailmankuvan muutokset ovat aiemminkin ravistelleet kirkkoa ja vieneet sen opetusta kohti ydintä. Se on elävän kirkon merkki.

Lisääntynyt tieto ihmisestä ja ihmisen seksuaalisuudesta ovat vaikuttaneet kirkkoon, sen raamatuntulkintaan ja opetukseen. Seurakuntien jokapäiväinen arki, perheneuvonnan todellisuus ja rippikouluopetus tekevät näkyväksi sen, että muuttumattomaksi ajateltu opetus on jo muuttunut.

Vaikka eteenpäin on menty, samaa sukupuolta olevien parien asema on kirkossa epäselvä. Samaan aikaan kun eri puolilla Suomea samaa sukupuolta olevia aviopareja vihitään, käy kirkolliskokous omaa hidasta keskusteluaan. Keskeneräinen tilanne kuormittaa vähemmistöihin kuuluvia. Ja se kuormittaa kirkon jäseniä ja työntekijöitä erilaisista näkökulmista riippumatta.

Seurakuntalaiset eri puolilla maata odottavat yhdenvertaista kohtelua ja selkeitä käytäntöjä. He odottavat sitä, että kirkon päättäjät ottavat heidän elämänsä ja lisääntyneen tiedon todesta. Ihmiset odottavat, että kirkko elää niin kuin opettaa.

Kaikille pareille tulisi selkeästi tarjota mahdollisuus avioitua kirkossa. Samaa sukupuolta olevan parin vihkimiseen ei ole kuitenkaan viisasta velvoittaa pappia.

Toisinaan väläytetään toive, että sallitaan samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen ja samalla peruutettaisiin toisaalla ja annettaisiin seurakunnissa tilaa naisten pappeuteen kielteisesti suhtautuville. Ratkaisussa on tyydyttävä kompromisseihin, mutta vähemmistöjen tai naisten oikeuksien toteutuminen eivät ole kauppatavaraa.

Kuvituskuva elokuun 2021 kirkolliskokouksesta / Kirkon kuvapankki