Viimeinen pukuni

Siunasin vastikään hautaan iäkkään sukulaiseni. Viimeisinä vuosina, kun kävin tätini luona kylässä, hänellä oli tapana ottaa esille laatikko, jonka päälle luki: Viimeinen pukuni.

Laatikossa oli tätini itsensä ompelema valkoinen kuolinmekko. Mekon etuosaa koristivat isotätini virkkaamat pitsit. Laatikossa oli myös villasukat, jotka oli käytössä todettu hyviksi.

Laatikon kanteen tätini oli kirjoittanut joitakin toiveita hautajaisiin liittyen. Kuolimekko oli hänen päällään, kun hän nukkui ikiuneen. Hautajaiset olivat tätini oloiset.

Kuolema koskettaa monia suomalaisia perheitä juuri nyt. Suuret ikäluokat vanhenevat. Vuonna 2024 kuoli lähes kuusikymmentätuhatta suomalaista. Se on lähes yhtä paljon kuin sotavuosina.

Jokainen meistä kuolee aikanaan. Elämään kuuluu, että saatamme läheisiämme ajan rajan tuolle puolen. Vaikka kuolema on osa elämää, se järisyttää aina elämän perusrakenteita. Ei ole helppoa suostua luopumiseen. On riipaisevaa luopua rakkaistaan, kerran myös omasta elämästään.

Suomalainen kuolemisen kulttuuri elää ja muuttuu. Kuolemasta on tullut yhä yksityisempää. Hautajaiset ovat pienentyneet. Työelämän vauhtia voi olla vaikea pysäyttää edes kuoleman edessä.

Samaan aikaan syntyy uusia perinteitä. Saattotilaisuudet ovat monenlaisia. Usein omaiset toivovat, että hautajaiset voisivat olla vainajan näköiset.

Suru saa näkyä, kuolema saa tuntua. Kuolemaan liittyvät riitit kannattelevat. Yhdessä sureminen on elämää koossa pitäviä voimia.

Kuolemasta ja hautajaisista kannattaa puhua etukäteen. Puhuminen kirkastaa sitä, miten haluaa elämänsä päivät käyttää. Ääneen sanotut toiveet myös auttavat läheisiä hautajaisten järjestelyssä.

Kun ajelimme sukumme vanhimman hautajaisista äitini kanssa kotiin, äiti kertoi omia toiveitaan kuolemaan liittyen. Keskustelun jälkeen jäin miettimään omiani. Eihän sitä koskaan tiedä, kumpi meistä lähtee täältä aiemmin.

Pohdin, ovatko minun toiveeni tärkeitä vai ovatko tänne jääneiden tarpeet sittenkin oleellisempia. Hautajaisten järjestäminen ja erilaisten valintojen tekeminen on merkityksellinen osa surutyötä. Riitit hoitavat tänne jääviä.

Sen kuitenkin tiedän, että haluaisin yksinkertaisen arkun, joka peitetään kirkossa arkkupeitteellä. Tahdon tulla haudatuksi suurten puiden suojaan. Muistomerkiksi sopii puinen risti. Se kestää sen, mihin muisti yltää.

En toivo, että hautajaisiani striimataan. Haluan, että saattamiseni tarjoaa elämäni tärkeille ihmisille mahdollisuuden yhdessäoloon ja läsnäoloon. Hetken, jossa voi olla kiitollinen elämän lahjasta.

Minä lupaan tarjota hyvää ruokaa ja pitkän yhteisen pöydän.