Kolumni Helsingin Sanomissa 12.11.2024

Lasten ääni hukkuu omaa kantaansa huutavien aikuisten huutoihin, huomautti lapsiasianvaltuutettu Elina Pekkarinen viikko sitten Helsingin Sanomissa. Pekkarinen korosti lasten uskonnonvapautta sekä lasten ja nuorten kuulemista uskontoa koskevassa keskustelussa.

Huuto ei ole vaimentunut. Viimeisin kohu syntyi, kun koulu perui barokkikonsertin uskonnollisten viitteiden vuoksi. Opetushallitus on antanut ohjeet koulujen uskonnollisista tilaisuuksista ja yhteisistä juhlista. Opetusministeri Anders Adlercreutz totesi, että ohjeita on ylitulkittu ja toivoo, että jatkossakin suomalaisen perusopetuksen keskeisenä tavoitteena on erilaisten kulttuuristen vaikutteiden ja maailmankatsomusten syvällinen ymmärtäminen.

Länsimaisen kulttuurin juuret ovat kristinuskossa, se läpäisee yhteiskuntamme, arvomaailmamme, kulttuurin ja taiteen. Keskustelu tekee näkyväksi, kuinka tärkeää historian ymmärrys, kulttuuri ja sivistys ovat.

Tuore Nuorisobarometri kertoo nuorten suhtautuvan luontevasti katsomusten ja uskontojen näkymiseen koulussa. Nuoret toivovat koululta tukea oman katsomuksen muodostamiseen ja suhtautuvat avoimesti vapaaehtoisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Nuorten mielestä kaikilla tulee olla oikeus puhua uskonnostaan ja katsomuksestaan.

Valtion nuorisoneuvosto tekee barometristä politiikkasuosituksia. Annettujen suositusten mukaan uskonto- ja katsomusaineiden opetusta tulisi uudistaa yhteiseksi oppiaineeksi, joka antaa tietoa eri uskonnoista ja katsomuksista sekä tarjoaa tilan oman katsomuksen pohtimiseen. Lisäksi kasvatus- ja nuorisoalan osaamista ja valmiuksia erilaisten katsomusten kohtaamiseen ja niistä keskustelemiseen tulisi vahvistaa.

Omien arvojen, identiteetin ja elämän merkitysten pohdinta kuuluu tasapainoiseen elämään. Kun uskonnollinen ja katsomuksellinen ulottuvuus saavat olla läsnä, ihminen tulee kokonaisena nähdyksi. Tämä luo kuulumisen tunnetta ja vakautta elämän valinnoissa ja kriiseissä.

Lasta ja nuorta ei pidä lokeroida. Uskonto ja katsomukset vaikuttavat elämään yksilöllisesti. Uskontoon voi sitoutua tiukasti ja väljästi, kiihkeästi ja tyynesti, varmasti ja kysellen. Moninaisuutta mahtuu kaikkiin uskontoihin. Jakolinja maallistuneiden ja uskonnollisten, liberaalien ja konservatiivien, sovinnollisten ja radikaalien välillä ei kulje uskontojen välillä, vaan usein niiden sisällä. Katsomusopetusta koskevaa lainsäädäntöä tulisi kehittää kohti yhteistä katsomusainetta. Uskontojen ymmärtämistä ei lisää se, että lapset ja nuoret opiskelevat uskontoja ja katsomuksia erillään. On tärkeää, että kaikki oppilaat saavat riittävästi tietoa suomalaisesta uskonnollisesta ja kulttuurisesta juuristosta sekä oppivat eri uskonnoista.

Nykyisen mallin haasteita on, että tuhannet koululaiset ovat koulun antaman uskonnon- tai elämänkatsomustiedon opetuksen ulkopuolella. Vähemmistöuskontojen pätevistä opettajista on pulaa. Ylioppilaskokeet ovat vain evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon sekä elämänkatsomustiedon opiskelijoille.

Elämänkatsomustiedon avaaminen kaikille ei ole ratkaisu, vaikka se voi tuntua helpoimmalta tieltä. Tarvitsemme uuden yhteisen oppiaineen, joka turvaa hyvän uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen ja dialogitaidot. Sen kehittämisessä tulee kuulla uskonnollisia vähemmistöjä.

Uskontoihin liittyvä tieto suojaa uskonnollisilta ääri-ilmiöiltä ja vahvistaa turvallista uskonnollisuutta. Yhteinen katsomusopetus koulussa luo yhteiskuntarauhaa.

Vaikka keskustelu koulun ja uskontojen suhteesta ei ole helppoa, sitä ei ole syytä väistää. Lapsen oikeus saada uskontoa ja katsomuksia koskevaa kasvatusta ja opetusta on kirjattu kansallisiin ja kansainvälisiin sopimuksiin sekä pedagogisiin asiakirjoihin.

Lapset ja nuoret eivät kasva tyhjiössä. On meistä aikuisista kiinni, millaisen sivistyspohjan he saavat.