Alttarin ja arjen leipää jakamassa

Päivän evankeliumista Matteuksen mukaan:

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” Matt 25: 31-46

”Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle”.

Siinä on väkevä muistolause ja tehtävänanto tänään diakonian virkaan ja pappisvirkaan vihittäville – ja jokaiselle meistä.

Voi olla, että joku täällä olevista on saattanut mielessään miettiä, että mikähän on ollut ajatus, kun hiippakunnan suurta juhlapäivää vietetään kirkkovuoden viimeisenä pyhänä, tuomiosunnuntaina.

Tänään meillä on totisesti juhlan aihetta. Pappis- ja diakoniavihkimys on juhlapäivä teille vihittäville, teidän läheisille, hiippakunnalle ja koko Kristuksen kirkolle. Tänään iloitsemme jokaisesta teistä. Ja haluamme rukoillen ja siunaten saatella teitä työhönne, elämäänne.

Juhla ei anna meille kuitenkaan syytä kiertää tämän päivän evankeliumin viestiä. Viimeinen tuomio kuuluu kristinuskoon. Kuultu evankeliumi vie jokaisen meistä peilin eteen. Ei ole ihan sama, miten elämääni täällä elän, miten työtäni teen, miten toisia kohtelen. Joudumme siitä jokainen tuomiolle.

Onko muistolause ja tehtävänanto vihittäville kohtuuton? Sitäkin saattaa joku kysellä, että tuomareiksiko teidät tänä tuomiosunnuntaina täällä tuomiokirkossa lähetään.

Halu olla aina oikeassa, halu olla Jumalan kaltainen asuu jokaisessa meissä. Tuomion kova katse on ehkä tuttu teillekin. Se on saattanut tulla sisältä päin, olla omaa ankaruutta ja ehdottomuutta. Tai sitten se on tullut ulkoa: kylminä katseina ja alaspainavina sanoina, ohittamisena.

On saattanut käydä niin, että kirkon opetuksessa on korostunut kuva ankarasta Jumalasta ja sen seurauksena kokemus kristillisestä uskosta on ollut moralistinen. Mieleen on painunut kuva oikeassa olevasta ja paremmin tietävästä yhteisöstä.

Yhtä aika joku kysyy, jakaako tämän ajan kirkko halpaa armoa? Onko ympäröivä todellisuus muovannut kuvaamme Jumalasta niin, että korostamme vain lempeää ja rakastavaa Jumalaa, joka tahtoo ihmiselle hyvää?

Kaikkivaltias ei taivu meidän ihmisten Jumalaa pienentäviin määritelmiin, vaan sanoo itse, millainen hän on.

Tänään evankeliumin viesti on: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle”.

Meitä muistutetaan, että olemme jokainen Jumalan edessä samalla viivalla. Totuuden ja armon julistaminen ja esillä pitäminen kuuluvat kirkon virkaan vihityn tehtäviin – sen sijaan hengellinen ylikäveleminen ei siihen kuulu. Papin ja diakonian viranhaltijan tehtävä on kutsua yhteyteen, ei rajata ulos tai asettaa hengellisiä raja-aitoja tai tuomioita.

Tuomiosunnuntai on Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Tuomiovalta on Jumalalla.

Jeesuksen sanat eivät päästä yhtäkään meistä helpommalla: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”

Olemme siis samalla ihmisyyden viivalla ja iäisyyden rajalla kaikki ja siksi meidän on syytä muistaa: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.” Matt 7:1-2

Meidän turvamme on Jeesuksen lupauksessa: ”En minä tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan”. Joh 12:47

Hyvät vihittävät, kun teidät lähetetään työhön ja jakamaan elämää vähäisimpien veljien kanssa, teidän katseestanne ja sanoistanne tulisi heijastua tuomion sijasta rakkaus.

Vertauksen lista kuudesta erilaisesta hätää kärsivästä on ohjannut vuosisatojen ajan kristillistä diakoniatyötä. Nälkäisten, janoisten, kodittomien, alastomien, sairaiden ja vangittujen rinnalle täydennettiin vielä Tobitin kirjan pohjalta kuolleiden hautaaminen. Näin muodostui seitsemän laupeuden työn lista.

Mutta keitä he ovat? Vanhastaan on ajateltu, että erilaiset raamatunkohdat viittaavat varhaisen kristillisen seurakunnan julistajiin, jotka lähtivät kertomaan viestiä pelastavasta Jumalasta, jättäen kaiken mitä omistivat, eläen ihmisten hyväntahtoisuuden ja vieraanvaraisuuden varassa.

Näiden julistajien seuraan ovat sittemmin liittyneet kaikki muut hädässä olevat ihmiset. Jeesuksen läsnäolo maailmassa toteutuu yhä edelleen hädässä olevien ihmisten kautta. Jumalan rakkaus ei ole kuulunut eikä kuulu vain omalle sisäpiirille.

Kristus kärsii kärsivien ihmisten kanssa maailman loppuun asti. Kun teidät tänään vihitään pappisvirkaan ja diakonian virkaan, teidät lähetetään työhön kärsivän maailman keskelle.

On papin ja diakonian viranhaltijan ammattitaitoa tunnistaa, että nälkää, janoa, alastomuutta, kodittomuutta ja sairautta on niin monenlaista.

Olkaa rehellisiä myös omalle nälälle. Älkää tukahduttako ikäväänne Jumalan puoleen, älkää Jumalan janoa – vaan etsiytykää muiden nälkäisten ja janoisten joukkoon. Jumalan juhlapöytä kuuluu kaikille – leipää jaetaan alttarilla ja arjessa.

Hyvät vihittävät, teidät vihitään työhön globaalisti poikkeuksellisen vauraan kirkon palvelukseen. Teillä on hyvät mahdollisuudet tehdä työtänne, toteuttaa erilaisia projekteja, kehittää omaa osaamistanne. Se on yltäkylläisyyttä. Kaiken sen keskellä älkää unohtako, että Jeesus tulee luoksemme nälkäisissä, janoisissa, kodittomissa, alastomissa, sairaissa ja vangituissa.

Katolilainen kristitty Dorothy Day opetti, että aina kun käännämme selkämme toisen hädälle emmekä näe Jeesusta kaikkein vähimmissä, helvetti on lähellä. ”Helvetti on sitä, ettei rakasta.” Kun näemme Jeesuksen kasvot toisessa, pysähdymme, emmekä kulje ohi, olemme lähellä taivasta.

Maailma tarvitsee ihmisiä, jotka eivät kulje ohi. Myös pysähtyjiksi teidät tänään vihitään.

Pian annatte lupauksia alttarilla. Ette ole ensimmäisiä. Samalla alttarilla lupauksia ovat antaneet monet diakonit, diakonissat, papit, tuomiorovastit, piispat, pariskunnat, konfirmoitavat nuoret ja kastettavien läheiset. Tällä lupauksien alttarilla teiltä viimeisenä kysytään, tahdotteko olla esikuvana seurakunnalle.

Voi olla, että kaikista lupauksista juuri esikuvallisuus tuntuu hankalimmalta. Kysymyksiä ja paineita voi tulla ulkoa ja sisältä.

Esikuvana eläminen ei ole täydellisyyttä. Teidän tehtävä on näyttää tietä ja suuntaa oikean esikuvan luokse. Hän on luvannut olla teidän ja meidän kaikkien kanssa joka päivä maailman loppuun asti.

Ihmisen arki on usein vääntöä vastakkaisten voimien kanssa. Siksi viesti oikeudenmukaisesti tuomarista on lohdullinen. Kerran vanhurskaus ja oikeus toteutuu lopullisesti. Ilman tätä toivoa, näemme vain murtuneen maailman.

Minä johdatan teitä, kun kuljette rukoillen, lupaa Jeesus. Jer. 31:9

Rukoilkaa ja rakastakaa paljon, sillä ne avaavat umpisolmut ja suljetun maailman.

Joel Haahtelan sanoin: ”…rakkaus leviää rukouksen kautta, ja sinä päivänä kun rukous loppuu, myös maailma loppuu. Mutta niin kauan kuin rukous jatkuu, myös maailma jatkuu. Rukous karkaa luotamme ja kiirii kaikkialle. Se kulkee nopeammin kuin yksikään lentokone, se kuuluu rautaisten, moninkertaisesti lukittujen ovien taakse, se saavuttaa kaikkein hiljaisimman kolkan ja yksinäisimmän paikan. Se tavoittaa kaikki unohdetut ja lohdutusta vaille jääneet, joiden puolesta kukaan ei ole rukoillut. Eikä se tottele elämän ja kuoleman rajaa, eikä se pysy edes ajassa, vaan unohtaa ajan säännöt, kumoaa meidän oikeana pitämämme järjestyksen ja tavoittaa kauan sitten, vuosisatoja ja vuosituhansia sitten eläneet, niin kuin heidänkin rakkautensa tavoittaa meidät.”

Kuva: Lauri Kesäniemi