Anna meille meidän velkamme anteeksi

Kun oli lapsi ja nuori, kävin usein seuroissa. Toiset puheet ovat jääneet hyvin mieleen. Kerran eräs vanhempi pappi saarnasi elävästi. Hänen katseensa kulki salissa ja hän ihasteli hymyileviä ihmisiä ja kysyi, mikä ihmeellinen valo teistä loistaa.

Ihmiset oikoivat ryhtiään ja hymyilivät vielä enemmän.

Pappi oli hiljaa, katsoi hymyileviä ihmisiä ja lopulta sanoi: ”No mutta täällähän on uudet kattolamput!”

Sen jälkeen hän puhui omavanhurskaudesta ja siitä, miten helposti me pidämme itseämme toisia parempana. Emme tunnista omia virheitämme, emmekä aina sitä kollektiivista syntiä, jossa olemme mukana suhteessa toisiin ihmisiin ja luomakuntaan.

Tänään me pyydämme, että meistä ei loistasi tämän kirkon lamppujen valo, vaan voisimme sanoa: ”Niin loistat Kristus kuin aurinko meissä.” Me tarvitsemme Kristuksen valoa, hänen rakkauttaan ja anteeksiantoa.

Ehkä muistat elämästäsi tilanteen, kun jokin, joka on kalvanut sinua pitkään – ehkä vuosia tai jopa vuosikymmeniä – ja tuntunut painona harteilla tai syvään juurtuneena häpeänä, on voinut tulla näkyväksi ja on löytynyt sovinto.

Anteeksianto on paljastanut sen, mikä on totta. Totuus on tehnyt vapaaksi ja se voima on ihmeellinen.

Äsken kuultu lyhyt Matteuksen evankeliumin katkelma on osa vuorisaarnaa. Edellä Jeesus on muistuttanut seuraajiaan: Kun autamme apua tarvitsevia tai rukoilemme, meidän ei tulisi tehdä sitä näyttävästi niin kuin tekopyhät. Rukoillessa meidän ei tulisi ladella sanoja. Jeesus ohjaa meitä menemään sisälle huoneeseemme ja opettaa Isä meidän -rukouksen.

Päivän evankeliumi on Isä meidän -rukouksen selitystä ja sen viidennen pyynnön vahvistus. Isä meidän -rukouksen pyynnöistä viidennessä rukouksen piiriin tuodaan suhde lähimmäiseen. Rukouksessa muistetaan heitä, jotka ovat meille velkaa tai jotka ovat rikkoneet meitä vastaan. Ei jostain syystä heitä, jotka ovat meille rakkaita.

Matteus puhuu velasta, Luukas taas synnistä. Velan on ajateltu olevan vallan symboli, jota meillä on toisiin ihmisiin.

Kuultu katkelma saa vähän hämilleen ja vie kysymään, asettaako Jumala sittenkin armolle ja anteeksiannolle ehtoja. ”Jos siis annatte toisille ihmisille anteeksi heidän pahat tekonsa, antaa taivaallinen Isännekin teille anteeksi.”

Olemme oppineet, että Jumala katsoo meitä aina ensin. Jumalan rakkaus on ennen ihmisen rakkautta. Ensin on Jumalan anteeksianto ja siitä kumpuaa ihmisten keskinäinen sovinto.

Onko niin, että Jumala muistuttaa meitä siitä, ettei oma armottomuutemme koituisi meille sovinnon esteeksi? Jumalan armoa pyytävän tulisi olla itse armollinen.

Lyhyessä evankeliumitekstissä on kahteen kertaan sana jos. Joskus sen on tulkittu mahdollistavan anteeksiantamisen ehdollisuus. Kun haavoittunut ihminen on tullut toisen eteen ja pyytänyt anteeksi, häneltä on saatettu evätä anteeksianto. On uskottu, että ihminen voi olla toiselle porttina Jumalan armoon. Ja on vielä ajateltu, että niin toimitaan rakkaudesta.

Tällainen varmuus ja väkivaltainen rakkaus on rikkonut monia. Ihminen on jäänyt vaille toisen hyväksyntää, mikä on turmiollista, mutta samalla häneltä on evätty myös Jumalan armahtava katse.

Jeesus tunsi tämän ihmisessä olevan halun olla Jumalan kaltainen ja siksi hän pyysi opetuslapsiaan lähestymään ihmisiä rauhan ja rakkauden keinoin (Matt. 10:12).

Kun paljastamme sydämemme kätketyt haavat ja pyydämme anteeksi, meidän on saatava kokea, ettei meitä tuomita.

Kun yhdessä rukoilemme Jeesuksen opettaman rukouksen sanoin: ”Anna meille meidän syntimme/velkamme anteeksi”, ei meistä kukaan voi asettua toisen yläpuolelle. Olemme jokainen haavoittuvia, tarvitsemme armoa. Kovuus murtuu ja ymmärrämme, että olemme samalla viivalla kaikki. Ei tarvitse selvitä omin voimin, meidän valomme on Jumala, hänen rakkautensa ja anteeksiantoa, jota meidät on lähetetty heijastamaan.

Kuultu Matteuksen evankeliumin katkelma muistuttaa lokakuun pimenevässä illassa sovinnon tärkeydestä. Jumalan rakkaus ja armahdus on ehdotonta, se lahjoitetaan meille ilman vaatimuksia, mutta tasapainoiseen elämään kuuluu sovinto: sovinto oman elämän, lähimmäisen ja Jumalan kanssa.

Ehkä se on se syy, miksi tänään olet lähtenyt kirkkoon? Kaipaat valoa pimeyteesi, etsit lohtua ja toivoa, haluaisit, että sinut nähtäisiin ja voisit kokea yhteyttä toisiin.

Elämä on opettanut, että rauha voi löytyä ja sovinto syntyä, vaikka helppoa se ei ole. Usein vaikeinta on pysähtyä itsensä kanssa. Saatamme pelätä omien kipeiden tunteiden kohtaamista, väistämme hiljaisuutta ja tyhjyyden esiin nostamia tunteita. Vaatii nöyrtymistä korjata itse tekemiäni pahoja tekoja. Ei ole helppoa käsitellä oman elämän vaille jäämistä. Miten osaisimme armahtaa ja ymmärtää itseämme?

Vahingoitamme myös toisiamme väistämättä, tahtomatta ja joskus tietoisesti. Kun kyse on läheisistä ihmisistä, sitä kipeämmiltä omat virheet tuntuvat. Myös maailman epäoikeudenmukaisuus ja osallisuus siinä tuntuu usein painona harteilla.

Myös edellisten sukupolvien elämä tuntuu meissä, kannamme mukanamme ennen eläneiden kipuja ja taakkoja. Käsittelemätön suru ja vaietut kertomukset vaikuttavat meissä. Vaikka sanoja ei olisi, keho muistaa.

Jäljet ovat sitä vahvempia, mitä vähemmän niitä ymmärrämme. Siksi sovinnon eteen kannattaa nähdä vaivaa. Rauhaa voi rakentaa myös kuoleman rajan yli.

Anteeksiantoon ei voi kuitenkaan pakottaa. Se vaatii aikaa ja ymmärrystä, nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Anteeksianto ei myöskään tarkoita asioiden unohtamista tai kieltämistä. Kokemukset ovat edelleen totta, mutta sovinto voi vapauttaa ja suunta voi muuttua.  

Hyvä ystävä,
palaan vielä velkaan, josta Jeesus puhuu. Matteuksen evankeliumissa Jeesus kiinnittää huomion konkreettisiin talouskysymyksiin. Tuohon aikaan velka vei elämän perustavasti raiteiltaan. Tänä päivänä velka on arkisempaa, useimmilla meistä on velkaa. Yhä edelleen velka voi suistaa elämän raiteiltaan.

Onko niin, että veloista meidän pitäisi olla tänäänkin kiinnostuneita, myös meidän yhteisestä velasta? Näemme, miten meidän ihmisten ahneus on ajanut tämän maailman monenlaiseen tuhoon. Olemme kuluttaneet Jumalan luomaa maailmaa ja samalla itseämme loppuun. Ilmastokriisi, köyhyys ja hyvän jakautuminen epätasaisesti ovat meidän velkaamme.

Mistä saisimme voiman vastakkainasettelun ja viholliskuvien sijaan kärsivällisesti etsiä sovintoa, antaa anteeksi, etsiä oikeudenmukaisuutta ja rakastaa vieraita?

Rakkaat ystävät,
anteeksiantamus on lahja, joka luo Jumalan valtakunnan. Kun saamme itse anteeksi, kasvaa rakkaus toisia kohtaan. Kun rakkaus lisääntyy, myös haavat voivat parantua. Yhdessä voimme olla maailmaa muuttava voima.

Jumalaa, josta Matteuksen evankeliumin katkelma sanoo, että hän näkee myös sen, mikä on salassa. ”Isä tietää kaiken, mitä tarvitset, ennen kuin olet sitä häneltä pyytänytkään”.  

Profeetta Jesaja sanoin:
”Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. Herra, älä ylen määrin vihastu meihin, älä loputtomiin muistele meidän pahoja tekojamme. Katso meitä. Kaikki me olemme sinun kansaasi.”

Jumala katsoo sinua, näkee sinut ja tuntee sinut. Olet hänen kansaansa.

Tänäänkin sinulle tarjotaan kaikkea sitä hyvää, mitä olet vailla. Saat päästä irti elämän kuormista ja taakoista ja olla vapaa. Ja saat luottaa siihen, että Kristuksen valo loistaa sinusta kuin aurinko.  

Sitä valoa jaa ympärillesi ja lähde rohkeasti taisteluun rakkauden rintamaan.