Anna valosi loistaa

”Edessä on maailma, josta on tulossa vihamielisempi ja ennalta arvaamattomampi, ja me vain yritämme vaihtaa kanavaa.”

Näin sanoi viime viikolla Hesarissa kansainvälisen politiikan tutkija Ivan Krastev. Hän vertasi meitä vanhan amerikkalaiselokuvan päähenkilöön, joka oli koko elämänsä katsonut televisiota. Kun hän kohtaa arkisessa elämässään ikävän todellisuuden, hän ottaa kadulla kaukosäätimen käteensä ja yrittää vaihtaa kanavaa.

”Edessä on maailma, josta on tulossa vihamielisempi ja ennalta arvaamattomampi, ja me vain yritämme vaihtaa kanavaa.”

Elämme marraskuun sysipimeää aikaa. Pimeiltä ovat viime aikoina tuntuneet myös monet uutiset maailmalta: Gazasta, Irakista, Ukrainasta, Bakun ilmastokokouksesta ja Yhdysvaltojen vaalien jälkimainingeista.

Eivätkä uutiset kotimaastakaan ole päästäneet helpolla. Nuorten miesten väkivaltaiset asenteet huolestuttavat, kaikenlainen vastakkainasettelu väsyttää. Yksinäisyys murtaa ihmisiä. Hallituksen leikkaukset ja hyvinvointialueiden muutokset tuntuvat ihmisten arjessa ja on monia, jotka joutuvat valitsemaan, käyttävätkö vähäiset rahansa ruokaan vai lääkkeisiin.

Tekisi mieli vaihtaa kanavaa, mutta tällainen on maailma, jossa me elämme. Maailma, jossa kirkko elää ja toimii ja maailma, johon teidät tänään vihittävät lähetetään.

Teille ja meille kaikille Jeesus tänään sanoo: Valvokaa!

***

Kirkkovuosi on lopuillaan ja sen viimeiset sunnuntait muodostavat kokonaisuuden. Tätä pyhää kutsutaan valvomisen sunnuntaiksi, ensi pyhänä on tuomiosunnuntai. Valvomisen sunnuntain raamatuntekstit puhuvat Jeesuksen paluun odotuksesta. Marraskuun syvenevän pimeän keskellä puhe valvomisesta ja jatkuvasta hereillään olosta saattaa tuntua vaatimukselta.

Äsken kuultu Matteuksen evankeliumin katkelma vie meidät tapahtumiin ja hetkeen ennen Jeesuksen vangitsemista ja kuolemaan johtavia tapahtumia. Pitkässä kahden luvun kokonaisuudessa Jeesus kertoo, mitä tapahtuu sitten, kun hän ei enää ole seuraajiensa keskellä.

Jeesus valmistaa opetuslapsiaan Ihmisen Pojan toiseen tulemiseen. Kehotus valvomiseen on osoitettu rohkaisuksi opetuslapsille, jotka ovat hämillään ja peloissaan elämän murheidensa keskellä. Monet heistä ovat jättäneet kaiken seuratakseen Jeesusta. Oman elämän hädässään ja umpikujissaan he ovat turvautuneet Nasaretin mieheen, joka paransi sairaita, nosti keskiöön ulos sysättyjä ja saarnasi laupeuden ja ikuisen elämän puolesta.

Varhaisilla kristityille valvominen tarkoitti Kristuksen pikaisen paluun odottamista. Tuon ajan Jeesuksen seuraajat uskoivat, että Kristus todella palaa vielä heidän elämänsä aikana. Evankeliumin kirjaamisen aikaan monet olivat jo kärsimättömiä, missä Ihmisen Poika viipyy.

Uusi testamentti tai varhaiskristilliset tekstit eivät anna meille yhtenäistä kuvaa lopun aikojen tapahtumista. Ympäröivä maailma on houkutellut ja houkuttelee meitäkin etsimään merkkejä tuhosta ja viimeisistä ajoista, mutta Jeesus muistuttaa: se kaikki on salattua. ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, ei enkelit ei edes Poika”.

Jeesus ei palannutkaan tavalla, johon varhaiset kristityt olivat uskossaan turvautuneet. Oli löydettävä uusia merkityksiä. Mitä Jeesus sanoo meille tänne Turun tuomiokirkkoon kokoontuneelle seurakunnalle, kun hän sanoo: Valvokaa?

***

Hyvät ystävät,
me emme tiedä omaa aikaamme, emmekä tiedä sitä, mitä huominen tuo tullessaan. Emme tiedä sitäkään, millaiseksi maailmaamme muuttuu.

Elämä on ihmeellinen lahja. Jokainen aamu on muistutus kaiken alusta, ja jokainen yö, muistutus kaiken lopusta, perille pääsemisestä. Emme tiedä, mihin huominen meitä kuljettaa.

Elämän hauraus ja sen erilaiset koettelemukset, joilta kukaan ei säästy, saattavat viedä epätoivoon. Maailma voi väsyttää, näyttää sysipimeältä. Mekin saatamme olla kärsimättömiä, niin kuin ensimmäiset Jeesuksen seuraajat.

Oman elämän haurauden keskellä kaipaamme pelastajaa, parantajaa ja lohduttajaa. Haluaisimme, että kanavaa voisi vaihtaa ja toivomme, että se toisi helpotuksen.

Tänään Jeesus puhuu meille hengellisestä valvomisesta, Kristuksen paluusta sekä Jumalan rakkauden ja armon esiinmurtautumisesta.

Kristinusko on ylösnousemususkoa. Kaikella on alkunsa ja kaikella on loppunsa. Tällaiseen maailmaan me vuorollamme synnymme, elämme elämämme ja toteutamme omaa tehtäväämme. Ja kerran jokaisen meidän elämämme päättyy.

On ihan oikein rakastaa elämää. Kuoleman ja kaiken päättymisen ei tarvitse olla pelottava asia. Kysymys on lopullisesta kotiin pääsemisestä ja oikeuden toteutumisesta.

***

Väkevässä iltavirressä lauletaan:

Siis murra kahleet ja väärä valta!
Suo kukkaan puhjeta oikeuden!
Suo, että kirkko myös yössä valvoo
sovinnon liekkinä kaikkien.

Olemmeko kirkkona hereillä, valvooko kirkko yössä?
Loistaako kirkon ikkunoista sovinnon valo, ovatko ovet auki?

Meitä saattaa houkutella sisäänpäin kääntyminen ja turvamuurien rakentaminen, pahan näkeminen muualla. Mutta valvominen on kutsua toimintaan. Se on vastuullisuutta ja avoimuutta elämän todellisuudelle ja moninaisuudelle, uskallusta heittäytyä elämään, joka meille on annettu.

Meidän ei tule antaa periksi maailman pimeyksien edessä, ei suostua itsekeskeisyyteen ja välinpitämättömyyteen.

Hyvät vihittävät,
teidät lähetetään olemaan valona. Valona olemista ja valvomista on se, että puhutte rohkeasti Kristuksesta, hänen elämästään, kuolemastaan ja kuoleman voittamisesta. Valvomista ja valona olemista on se, että elätte uskoa todeksi rakkauden teoissa: teidät lähetetään ihmisten palvelijoiksi.

Anna valosi loistaa!

Teille ja meille kaikille on annettu tämä aika. Tämän ajan ilot ovat meidän elämäntehtävämme ja tämän ajan haasteet on annettu meille ratkottavaksi. Jumalalle mikään aika ei ole vieras. Hän itse on vastassa meitä, kun kuljemme kohti tulevaisuutta.

Tänään pyydämme, että meistä loistaisi rakkauden, rauhan, armon ja sovinnon valo.

***

Hyvät vihittävät,
olkaa ovella vastassa, jotta kaipaavat ja etsivät, uupuneet ja elämän alas painamat voisivat astua sisään, levätä ja vahvistua Jumalan läsnäolossa. Kulkekaa heidän kanssaan yhdessä ulos maailmaan, pois turvallisista sisäpiireistä ihmisten elämän keskelle, kaikkialle sinne, missä odotetaan parantajaa ja pelastajaa.

Silloin voitte olla kaukosäätimenä, kun ihminen etsii oikeaa kanavaa.

Hengellinen valvominen ei ole suorittamista. Se on suostumista ja muovautumista elämän antajan käsissä, se on kannateltavaksi jättäytymistä. Jeesus lupaa: ”Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Ja muistuttaa: ”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani.”

Oman elämän yössä, emme ole yksin. Omin voimin ei tarvitse jaksaa. Jeesus itse valvoo vierellämme. Kristus kantaa teitä työssänne ja elämässänne.

Hän on keskellämme myös tänään. Hän on kanssamme, kun lähdemme alttarilta arkeemme ja pyydämme:

Ja valvo itse, oi Kristus, meissä.
Sanasi ainoa lamppu on.
Maailman halki sen loiste kantaa
varmuutta aamun ja auringon.