Ihmisen, luonnon ja Jumalan läheinen suhde

Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.”
Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä. Mark. 16:14–20

Äsken kuultu kertomus on Markuksen evankeliumin viimeinen luku ja en tiedä, oletko huomannut, että Raamatussa se on merkitty hakasulkeisiin.

Pienellä alaviitteessä lukee, että aiemmin teksti on päättynyt kertomukseen Magdalan Mariasta, Mariasta ja Salomesta Jeesuksen haudalla. Naiset ovat tyhjällä haudalla kohdanneet valkoisissa vaatteissa olevan nuorukaisen, joka sanoi heille: ”ei hän ole täällä, mutta vielä te näette hänet”.

Nuorukainen antaa naisille tehtävän mennä kertomaan tapahtuneesta, mutta aiemmin evankeliumi on päättynyt lohduttomasti: ”Hei eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät”.

Alaviite kertoo, että joku varhaiskiristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankeliumia tunnetulla kertomuksella. Lopetus ei ollut enää niin lohduton. Nyt Markuksen evankeliumi päättyy seuraavasti: ”Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä”.

Tuntemattomaksi jääneen kirjoittajan kuvaus ylösnousseen Kristuksen ilmestyksistä ja taivaaseen astumisesta lisättiin Markuksen evankeliumin loppuun jo varhain ja vähitellen siitä on tullut erottamaton osa sitä. Alun perin kaksitoista viimeistä jaetta eivät ole kuitenkaan siihen kuuluneet.

Tänään me juhlimme 70-vuotiasta seurakuntaa täällä kauniissa Paraisten kirkossa, jossa näkyy usein sukupolvien elämä ja historian erilaiset kerrokset. Iloitsemme kirkkokuorosta, joka on ollut osa seurakunnan elämää jo viidenkymmen vuoden ajan.

Yhdessä ennen meitä uskoneiden kanssa tähyilemme taivaisiin ja muistamme Jeesuksen taivaaseen astumista.

Onko tällaisella tiedolla päivän tekstistä meille merkitystä? Teksti kun on ollut osa evankeliumin kokonaisuutta, se on osa Raamatun kaanonia ja vaikuttanut Jeesuksen seuraajien elämään siinä missä Markuksen evankeliumi muutoinkin.

Mutta samalla se kertoo meille jotakin tärkeää tänä juhlapäivänä siitä, miten Raamattu on syntynyt ja millaista kristittyjen elämä on Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen ollut. Kirja, joka on meille pyhä, on syntynyt inhimillisesti, kerroksittain. Ja se vaikuttaa myös siihen, kuinka Raamattua kokonaisuutena ymmärrämme. Jeesuksen seuraajien elämä aina varhaiskirkon ajoista tähän päivään on ollut inhimillistä, kerroksellista.

Taivaaseen on tähyilty ja taivaaseen tähyillään tänäänkin. Parhaansa on yritetty erilaisina historiallisina aikoina tehdä. Luotettu Jumalan huolenpitoon ja hädässä huudettu häntä avuksi.

…

Kertomuksessa Jeesus moittii kovin sanoin opetuslapsien epäuskoa ja kovasydämisyyttä, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. Epätäydellisyydestä, peloista ja epäuskosta huolimatta Jeesus antaa heille tehtävän.

Tänään jonkun tuntemattomaksi jääneen kirjoittajan teksti kaikuu täällä kirkossa. Sen sanat osuvat meihin ja yhtä lailla meitä kutsutaan saman tehtävän toteuttajaksi.

En tiedä ehditkö huomata tekstiä kuunnellessa, että siinä Kristus ei käske viedä evankeliumia vain kaikille kansoille vaan ”kaikille luoduille”.

Miten ajankohtaiselta tuntemattoman kirjoittajan viesti tänään tuntuukaan.

Onko se ollut meidän epäuskoa ja kovasydämisyyttä, että olemme kiinnittäneet huomion itsekkäästi vain ihmisen hyvinvointiin, sielun pelastumiseen ja kuluttaneet Jumalan luomaa maailmaa ja siinä samalla myös itseämme loppuun?

Ihminen, luonto ja Jumala ovat suhteessa toisiinsa. Ihminen on osa luontoa ja ihmisen pelastus on sidottu luonnon hyvinvointiin. Pelastus koskee koko luomakuntaa.

Vanha kristillinen ajatus on, että Kristus tulee meitä vastaan kärsivässä lähimmäisessä. Eri tavoin köyhät ovat Jumalan huolenpidon kohteena.

Ihan samaan tapaan hän tulee meitä vastaan luomakunnan kärsimyksessä. Luonto on yksi tämän ajan vähäisistä, kun lajit katoavat, luonto köyhtyy.

Vanhat kristityt ovat sanoneet, että kerjäläisen kourat, jotka ojentuvat sinua kohti, tarjoavat sinulle Jumalan armoa.

Niin tekee myös luonto, siellä Jumala on. Monelle meistä se on levon ja pyhän kohtaamisen paikka, jossa Jumala puhuttelee meitä erityisellä tavalla.

Mutta jotta Jumalan luoma maailma voisi voida hyvin, planeetan resurssit on jaettava oikeudenmukaisesti ja kestävästi.

Moittiiko Jeesus meitä tänään sydämen kovuudesta, kun vähitellen ymmärrämme, että maapallon nopea lämpeneminen on meidän oman toimintamme aiheuttamaa. Meidän elämäntapamme aiheuttaa myrskyjä, tulvia ja toisaalla kuivuutta, massasukupuuttoja ja kansainvaelluksia.

Mutta yhtä lailla ilmastonmuutos on myös henkinen ja hengellinen kriisi.

Viime aikoina olemme puhuneet paljon lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Täällä meillä, historian suurimman hyvinvoinnin keskellä kasvaneista lapsista ja nuorista moni voi pahoin. He kärsivät yksinäisyydestä ja merkitysten puutteesta. Luottamus tulevaisuuteen on haurastunut. Tunne yhteydestä ja jatkuvuudesta on ohentunut. Ilmastokriisi on yksi olennainen tekijä, joka järkyttää mieliä ja synnyttää nuorissa toivottomuutta.

Meiltä vaaditaan mielenmuutosta ja yhteisessä rukouksessa meidän tulee etsiä ja vahvistaa kestävää elämäntapaa.

Meidän tulee tavoitella tasapainoa, ei kasvua. Kohtuuden kulttuuri on myös vapautta erilaisista riippuvuuksista, jossa hauraudella, hitaudella ja hiljaisuudella on arvo.

…

Hyvä juhliva seurakunta, mitä muuta me tänään näemme, kun tähyilemme taivaalle.

Kevät on juuri nyt kauneimmillaan. Linnut laulavat, elämä puskee esiin. Kaikki on vielä edessä.

En tiedä millainen matkasi tänään tänne kirkkoon on ollut. Ehkä olet täynnä juhlariemua. Niin on hyvä!

Mutta voi olla, että tunnet myös väsymystä kevään töiden ja arjen keskellä. Jokin oman elämän suru tai huoli painaa. Maailman tilanne uuvuttaa.

Kevään puhtaudessa ja kauneudessa on elämän riemua, uuden aamun mahdollisuus, mutta myös kaipausta ja kaihoa.

Riipaisevalla tavalla tunnistamme elämän rajallisuuden, sen miten Suomen suvi on lyhyt ja miten koko elämä käy lopulta niin nopeasti. Martti Lindqvist on sanonut sen viisaasti: ”Suru on puolet elämästä, koska kaikesta, minkä on saanut, on joskus myös luovuttava.”

Kun tähyämme taivaalle, se vie meidät elämän peruskysymysten äärelle. Ei ole yhdentekevää, kuinka elämäni elän, lahjani käytän.

Taivaalle tähyillessä sitä kysyy, olenko elänyt oikein? Mitä on vielä edessä? Millainen taivas on? Pääsenkö sinne minäkin?

Kristinusko on ylösnousemususkoa. Taivaseen ei omin voimin kiivetä, sinne päästään. Tai kannetaan.

Olennaista ei ole se miten suurella uskolla uskoo. Riittää, kun nostaa katseen omasta vaelluksesta, omasta sisimmästä ja katsoo Kristukseen.

Saat luottaa siihen, että elämäsi on osa suurempaa järjestystä. Nyt on tämä seurakunnna juhalapäivä, kaunis kevään hetki, mutta tässä ei ole kaikki.

Jossakin on vastassa tulevan maailman elämä, jossa kaikki tämän maailman epätäydellisyydet on korjattu.

Jossakin on kesä, joka ei koskaan lopu. Jossakin on koti, johon ei tarvitse enää koskaan kaivata.

Pitkällä kotimatkalla elämä toteutuu suhteessa toisiin ihmisiin.

Helatorstaina tehtävänsä toteuttanut Jeesus palaa taivaaseen. Jeesus korjasi ihmisen ja Jumalan rikkoutuneen suhteen. Helatorstai opettaa meille, että meidän on totuttava etäisyyteen Jumalasta.

Jeesus on taivaassa, Jumalan oikealla puolella. Me elämme arkea täällä maanpäällä ja odotamme hänen paluutaan.

Mutta Jumala ei kuulu vain siihen toiseen todellisuuteen vaan myös tämänpuoleiseen. Hän tuli ihmiseksi, jotta meillä olisi hyvä nyt ja sitten joskus. Taivas on totta nyt.

Tänään me voimme tuntea valon ja lämmön, kokoontua yhteisen pöydän ääreen, niin kuin Jeesus päivän evankelumitekstissä tekee.

Tulevaa voimme aavistella, tämä ei ole kaikki, mutta täällä on jo kaikki.

Ja yhtäkaikki taivas on siellä, missä uupunut nostetaan syliin, missä kyyneleitä pyyhitään, leipää murretaan ja sovinto antaa mahdollisuuden aloittaa alusta.

Saat luottaa siihen, että Jumala ajattelee sinun parastasi. Hän on luvannut kuulla rukouksesi. Hän jakaa matkasi, kulkee sinun kanssasi, lähelläsi.

Kun elämän paino uuvuttaa, hyvä Paimen nostaa sinut suureen syliinsä, painaa sydäntään vasten ja sanoo: – Jaksathan taas, kun minä sinua näin kannan.