Liedon kirkon uusi aika

”Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ’Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.’
Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
– Sanokaa tytär Siionille:
Katso, kuninkaasi tulee!
Hän tulee luoksesi lempeänä,
ratsastaen aasilla,
työjuhdan varsalla.
Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
Hoosianna, Daavidin Poika!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Hoosianna korkeuksissa!

***

Liedon kirkon ovet ovat nyt avautuneet, on tullut Liedon kirkon uusi aika. Lietolaiset, onneksi olkoon! Samalla palmunoksat heiluvat, alkaa uusi kirkkovuosi ja olemme yhdessä taas laulaneet: Hoosianna, auta pelasta!

Niin kuin Jeesus ratsasi kaksi tuhatta vuotta sitten Jerusalemiin, hän ratsastaa tänään Lietoon, Liedon peruskorjattuun kirkkoon, keskellemme.

Kirkon rakentajilla on takana vuosien suuri työ. Teidän kädenjälkenne lomittuu nyt täällä keskiaikaisten kirkonrakentajien kädenjälkeen. Samaan aikaan, kun se on ollut elämässänne ainutkertaista aikaa ja etuoikeus, se on ollut myös vaativa ja voimia kuluttava tehtävä.

Omaan kotikirkkoon liittyy voimakkaita tunteita. Kirkkoon on tultu hädässä ja ilossa, arjessa ja juhlassa. Sukupolvet vaihtuvat ja elämä kulkee eteenpäin, mutta kirkko kantaa muistia. Sen seiniin kiinnittyvät sukupolvien rukoukset ja huokaukset, itketyt itkut, äänettömät huudot. Kiviseinät ovat tallentaneet myös lasten itkun, naurun kastejuhlista, vanhempien rukoukset, konfirmoitavien nuorten elämänvoiman, rakastuneiden katseet, toiveet ja unelmat – joista toiset ovat toteutuneet ja toiset eivät. Nämä paksut seinät ovat nähneet ihmisen elämän ilot, mutta myös yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja epävarmuuden, hädän elämän ja kuoleman edessä.

Kirkkotila tiivistää maailman ja ihmisen elämän. Siksi se on niin tärkeä rakennus.

Te lietolaiset olette tämän kirkon rakennuskiviä. Rakennuskiviä kirkossa, jonka kulmakivenä on Jeesus Kristus. Tämä pieni ja kaunis keskiaikainen kivikirkko on yksi Jumalan huoneista tässä maailmassa, lietolaisten turvapaikka.

Muuttuvan maailman keskellä kirkko edustaa muuttumatonta, pysyvää, ajan ylittävää todellisuutta. Sitä mihin turvautua ja jonka varaan koko elämänsä voi laskea. Ei siis ole ihme, että kaikki kirkkoon liittyvät muutokset herättävät tunteita.

Samaan aikaan kirkko elää jatkuvassa muutoksessa. Kirkolta odotetaan uudistumista. Niin kauan kuin on kirkon rakentajia, niin kauan kirkolla on tulevaisuutta. Niin kauan kuin on ihmisiä, jotka tulkitsevat uskoa, niin kauan myös kirkko pysyy merkityksellisenä.

Lietolaiset kirkonrakentajat voivat olla tänään ylpeitä ja iloisia. Teillä on ollut rakkautta omaa kotikirkkoa kohtaan ja myös rohkeutta tähyillä tulevaisuuteen.

Kirkon rakentaminen on pyhiinvaellusmatka. Samalla kun käsillä on kulloinenkin aika, jossa peruskorjausta toteutetaan, matkaa tehdään yhtä aikaa menneeseen ja tulevaan, matkaa tehdään pyhiin.

***

Kirkkotilojen teologian asiantuntija Mika KT Pajunen on ollut tukena Liedon kirkon peruskorjauksessa. Mika on perehtynyt laajempaan keskusteluun kirkkotilojen muutoksista ja tiivistää sen pohjalta kirkonrakentajien matkan vaiheet viiteen avainkokemukseen: kirkon rakentajan pyhiinvaellusmatkaan kuuluvat alustava pohdinta, yhteinen keskustelu, ahdinko, löydöt ja toteuttaminen. Tavoitteena kaikessa on yhteisön olemuksen ja tarpeiden tunnistaminen ja tukeminen.

Ensiksi siis tarvitaan kokemuksellista tietoa jumalanpalveluselämästä; mikä juuri tässä kirkossa toimii ja mikä ei. Muistammekin erilaiset kokeilut täällä Liedon kirkossa, niiden aiheuttaman hämmennyksen ja ilon.

Toiseksi tarvitaan tietoa paikan historiasta, sen arkkitehtuurista ja aiemmista muutoksista. Täällä kirkossa on teitä, joiden muistissa on Liedon kirkko 1900-luvun asussa lehtereineen. Ja meitä, joiden mielikuvissa yhä väikkyy 1970-luvulla peruskorjattu kirkko.

Kolmanneksi tarvitaan tietoa itse tilasta. Neljänneksi tarvitaan tietoa kirkkoon kokoontuvasta yhteisöstä, sen kulttuurista, menneisyydestä, toiveista ja elämänkysymyksistä, sillä seurakunta koostuu elävistä kivistä.

Yhteisen keskustelun tavoitteena on löytää yhteinen ja mahdollinen tie kirkonkorjaukseen. Samaan tapaan kuin kristittyjen elämään kuuluu yhteisymmärryksen hakeminen ja rakentaminen, sitä tavoittelevat myös kirkonrakentajat.

Tässä vaiheessa esille nousee erilaisia näkemyksiä, myös ristiriitoja, jotka vievät kirkonrakentajat ahdinkoon. Ahdingossa voi tuntua siltä, ettei reittiä eteenpäin ole. Tiedän, että myös nämä tunteet ovat olleet teille tuttuja.

Tämä kaikki on kuitenkin lopulta tarpeen ja hyvästä. Vain näin voivat nousta ongelmat, joihin yhdessä etsitään ratkaisuja. Seinä rakentuu pienistä kivistä. Vähitellen avautuvat yhteiset löydöt, ja sitä seuraa onnistunut toteuttaminen.

***

Tätä matkaa ja onnistunutta Liedon kirkon uutta aikaa me tänään juhlimme. Tämä päivä on uusien alkujen juhlapäivä. Adventista alkaa uusi kirkkovuosi, ja adventtina ovat syttyneet uudistetun Liedon kirkon valot.

Valaistu kirkko kutsuu luokseen kaikkia. Olkoon kirkkorakennus toisen todellisuuden merkki lietolaisessa katukuvassa. Rakennus, jonka portit kohoavat korkealle ja ikiaikaiset ovet avautuvat avaralle.

Tiedän, että teidän lietolaisten kirkonrakentajien mielessä ovat olleet erityisesti lapset ja tulevat sukupolvet, kun olette tehneet kirkon peruskorjausta. Rukouksena on ollut, että tämä kirkko voisi olla myös tulevaisuudessa lietolaisten yhteinen koti ja turvapaikka – elämässä ja kuolemassa.

Kirkkotila on nyt kaunis ja toimiva. Tästä päivästä alkaa todellinen työ, jotta kauniista pyhästä tilasta tulee paikkakunnan ihmisten koti.

***

Rakkaat lietolaiset, usein täällä kirkossa istuessani katseeni pysähtyy Eero Järnefeltin maalaamaan tauluun Jeesus ja langennut nainen. Kuva on vahva ja piirtynyt monen meidän mieleen. Tänäänkin sitä katseellamme tähyämme. Vaikka ajat ovat vaihtuneet, tapahtuma tuntuu kovin tutulta ja todelta.

Toisinaan olen tunnistanut itseni hahmoista, joilla on kivi kädessä. Mieli on ollut kylmä ja sydän kova, milloin mistäkin syystä itseä tai toisia kohtaan. Toisinaan olen samaistunut naiseen, joka on maassa voimattomana, toisten armoilla. On tuntunut siltä, että elämän kuormat ovat painaneet maahan asti.

On kylmiä katseita, kädessä olevia kiviä. On maahan tuupertumista ja epätoivoa – yhä tunnistettava kuva arjestamme ja ajastamme.

Mutta sitten huomio kiinnittyy lapseen. Lapseen, joka tarkkailee aikuisten maailmaa, oppii asenteista, aistii ja ihmettelee, ehkä kysyy: toteutuuko oikeus? Näitä lapsia minä tänäänkin ajattelen.

Tällaisten ihmisten seuraan tuli ja tulee Vapahtaja.

***

Uudistetussa kirkkotilassa katseemme kohtaavat. Olemme toisiamme varten. Kukaan meistä ei ole vieras, ei muukalainen. Kuulumme Jumalan perheeseen.

Uudistuneessa kirkkotilassa olemme yhdessä alttarin ympärillä. Alttarikehällä lattiassa kohtaamme kirkon rakentajien viestin: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

Keskellä on yhteinen ruokapöytä, jossa Kristus tänään murtuu meidän eri tavoin murtuneiden puolesta. Tässä on Jumalan asuinsija ihmisten keskellä.

Rakas ystäväni, hän on täällä tänään. Niin kuin Jeesus ratsasti kerran aasilla Jerusalemiin, hän ratsastaa tänään myös tähän kylään ja kirkkoon. Hän ei tule meluten tai melskaten vaan liittyy hiljaisten ja arkojen, yksinäisten ja sairaiden, Jumalaa etsivien ja kaipaavien seuraan. Hän tulee vastakkainasettelujen väsyttämien luokse. Hän tulee lempeänä kuninkaana. Hän vapauttaa erilaisten taakkojen alta.

Yhteys Jumalaan merkitsee alkuperää, josta tulemme, mutta myös tulevaisuutta, jota kohti käymme.