Kaavio pyhiinvaellusreitistä. Reitille on merkitty etapit: Pernaja, Porvoo, Sipoo, Vantaa, Espoo, Kirkkonummi, Inkoo, Karjaa, Tenhola, Perniö, Halikko, Paimio, Piikkiö, Turku.
Puhe hetkipalveluksessa Agricola-kävelyn päätteeksi 19.9.2021 Turun tuomiokirkossa

Turun tuomiokirkkoon on tänään päättynyt teidän pitkä vaelluksenne Mikael Agricolan synnynpitäjästä Pernajasta. Matkalla olette levähtäneet Keskiaikaisten kirkkojen pihoilla, kulkeneet kauniissa maisemassa ja lopuksi saapuneet tänne tuomiokirkkoon.

Ehkä myös tällä matkalla olette yksin ja yhdessä liittyneet ennen vaeltaneiden seuraan ja kysyneet, mille matkalle oikein lähdemme, kun lähdemme pyhiinvaellukselle?

Matkaa on suunniteltu, siihen on varustauduttu. Matkaan kuuluu aina lähtö, vaellus, perille pääsemisen ilo ja lopulta kotiinpaluu. Tällaisia pieniä matkoja teemme jatkuvasti. Niihin osaamme varustautua, osaamme lähteä, kulkea ja palata kotiin.

Pyhiinvaellusreittejä on vuosisatojen ajan kuljettu etsien rauhaa. Samalla kun on tehty ehkä vaivalloistakin tai pitkää matkaa kohti pyhää paikkaa, on tehty myös toista matkaa: matkaa omaan sisimpään.

Niin on nytkin, näkyvän matkan rinnalla Pernajasta Turkuun olette tehneet matkaa myös syvyyssuunnassa.

Pyhiinvaellus antaa mahdollisuuden kysyä, mitä minulle kuuluu, mihin kuulun ja mitä kuuluu sille pitkälle kotimatkalle, joka jännittyy elämän alun ja lopun, syntymän ja kuoleman väliin.

Kyse on matkasta alkuperäiseen yhteyteen.

***

Viimeisellä vaellusetapilla Paimiosta tänne Turkuun olette kulkeneet syksyisessä maisemassa. Edessä on yksi luonnon rytmin sanelema taitekohta vuoden kierrossa. Sen tunnistaa kyllä, kun kävelee ruskan värien keskellä. Iiltojen pimetessä mieleen tarttuu haikeus. Syksy on kuin pieni kuolema, ja sitä toivoo vain, että saisipa sitä elää taas ensi kesään.

Syksy riisuu ja tekee näkyväksi meissä olevan ikävän ja muukalaisuutemme. Se asettaa elämämme laajempaan aikaan ja muistuttaa, miten lopulta lyhyt oma aikamme on. Miten lyhyt on matka Pernajasta Turkuun. Ja miten lyhyt on ihmisen matka syntymästä kuolemaan.

Syksy seuraa kesää, välillä kaipaus helpottaa, mutta sammuuko se koskaan? Elämän meluun osaamme sen kyllä piilottaa, mutta siitä pyhiinvaellus meitä riisuu.

***

Pyhiinvaelluksella vastassa on hiljaisuus.

Tänä kesänä olen lukenut Abba Ammonaksen kirjeitä ja opetuksia kirjasta Hiljaisuuden voima. Abba Ammonas kilvoitteli Egyptin erämaassa 300-luvulla. Hän eli erakkona aikana, jolloin luostarilaitos vielä haki muotoaan.

Abba Ammonas painotti, että hiljaisuus ei ole staattinen vaan dynaaminen kokemus. Hiljaisuuteen ei vetäydytä vain lepäämään. Hiljaisuus on kasvattaja, joka ohjaa ihmisiä eteenpäin ja oikaisee kurssia. Hiljaisuus oikoo sielun ryhtiä ja auttaa suuntautumaan oikeaan, antaa voiman toimia.

Hiljaisuudessa kasvaa kyky elää haavoittamatta lähimmäisen sisintä. Ja yhtä aikaa hiljaisuus kiinnittää meidät kokonaisvaltaisesti maahan, luontoon ja Jumalan luomaan maailmaan.

Tärkeä on myös Abba Ammonasin opetus, että hiljaisuus on elämäntapa, jossa ei lähdetä joka suunaan, ei puututa joka asiaan, ei kommentoida kaikkea, ei kiinnostuta jokaisesta ohimenevästä laineesta. Tällöin ei ole tarve myöskään reagoida kaikkeen tunteellisesti ja ottaa asioita henkilökohtaisesti.

Miten ajankohtainen neuvo meille maailman ja työn nopeiden muutosten keskellä, jossa kokemus elämän merkityksellisyydestä helposti katoaa. Miten lohdullinen neuvo meille somemaailman vuorovaikutukseen väsyville.

Hiljaisuus kasvattaa hengelliseen aikuisuuteen.

***

Hyvät pyhiinvaeltajat,
tänään te olette päässeet perille.

Jospa matka on hoitanut teitä ja vahvistanut yhteyttä.

Ehkä näköalat ovat kirkastuneet ja olet vahvemmin tullut tietoiseksi siitä, mitä kaipaat ja etsit, mistä iloitset ja mihin ja keihin elämässäsi kiinnityt.

Pyhiä taipaleita ovat ne, kun tunnistamme yhteyden toisiin ja sen, mihin Jumala kutsuu. Matkalla maisemat avartuvat, uudet polunpäät aukeavat – tai sitten on suostuttava siihen, että selvää reittiä ei ole.

Jokainen pienen matkan alku on muistutus kaiken alusta. Ja jokainen matkan pää on muistutus kerran toteutuvasta perille pääsemisestä. Tässä kaiken alun ja kaiken lopun välissä toteutuu ihmisen vaellus maan päällä ja taivaan alla.

Siksi kai vaellamme pyhiin.

Kaipaamme paikkoihin, joissa kysymykset elämän merkityksestä asettuvat. Paikkoihin, joissa voimme tuntea olevamme perillä ja kuitenkin yhtä aikaa tiedämme, että kaikki ei ole tässä.

Pitkällä kotimatkalla kaipaamme rakkautta ja yhteyttä toisiin ihmisiin ja luontoon. Kaipaamme hiljaisuutta, joka tekee meistä kokonaisia.

Rakas matkaystävä,
Kristus kulkee kanssasi, jakaa matkasi.

Silloin, kun väsymys painaa maahan, voit luottaa: hän on lähellä. Matkalla ”murtunnutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta.”

***

Syystuulet myös puhdistavat, kiinnittävät tiukasti kerrokselliseen maaperään ja synnyttävät uuden rohkeuden.