Mitä haluat minun tekevän sinulle?

Rakkaat kristityt,

laskiaissunnuntaista alkaa paastoon laskeutuminen. Tapahtumien kulku on meille vuodesta toiseen tuttua. Teemme matkaa kohti Jerusalemia, kohti ristiä. Ja Jeriko on viimeinen pysähdyspaikka tuolla matkalla.

Mutta olemmeko me kuin opetuslapset ja meidän on vaikea ymmärtää, mitä tapahtuu. Pysyykö kaikki myös meiltä salassa?

Jotta voisimme jotakin ymmärtää, Jeesus tuo keskellemme tänne Nakkilan kirkkoon sokean miehen Jerikon tien varrelta. Mies istuu tien vieressä kerjäämässä.

Ehkä näky on sinullekin tuttu?

Tien vieressä istuva mies ymmärtää, että nyt tapahtuu jotain erityistä. Hän kysyy, mitä on tapahtumassa ja saa vastaukseksi, että Jeesus Nasaretilainen on menossa ohi. Mies alkaa huutaa, jotta Jeesus kiinnittäisi häneen huomionsa. Vieressä olevat käskevät hänen olla hiljaa, mutta mies ei luovuta.

Kertomus sokeasta miehestä on tuttu eri evankeliumeista. Markuksen evankeliumissa sokealla miehellä on nimi: Bartimaios Timaioksen poika. Myös Matteus tuntee kertomuksen, mutta siinä Jeesus parantaa kaksi sokeaa. Markuksen ja Matteuksen evankeliumeissa kohtaaminen tapahtuu Jerikosta lähdettäessä. Kertomus on saanut evankeliumeissa erilaisia versioita, olennaista on sokean miehen huudahdus: armahda minua ja Jeesuksen kysymys.

Jeesus huomaa miehen ja pyytää tuomaan hänet luoksensa. Mieheltä Jeesus kysyy: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”

***

Hyvä koolla oleva seurakunta,

myös me olemme tänään matkalla. Istumme oman elämämme pientareella. Ihmisen Poika kulkee tänään meidän ohitsemme, kuulee meidänkin huutomme ja näkee kaipauksemme.

Hän pysähtyy tänään myös meidän kohdallemme, sinun viereesi, kun istut täällä Nakkilan kirkossa tai olet mukana messussa kotoa käsin ja kysyy: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”

Laskiaissunnuntain latinankielinen nimi on esto mihi ja se tarkoittaa ole minulle.

Jokainen meistä tuntee oman elämänsä matkan parhaiten. Tietää sen erilaiset vaiheet, kaiken sen kivun ja ilon, mikä elämässä juuri nyt on totta, minkä keskeltä tänään olet tullut kirkkoon. Sen kaipauksen ja hiljaisen luottamuksen, joka on saanut tänään lähtemään liikkeelle ja jonka keskeltä huulilta nousee pyyntö: ”Ole minulle”.

Ole minulle totta, näe minut ja tule luokseni, ole läsnä elämässäni, kanna ja rohkaise, ohjaa oikeaan.

Hyvä ystävä,

Jeesuksen kysymys on ihmeellinen. Hän ei vaadi, hän ei odota. Ihmisen Poika pysähtyy kohdallesi ja kysyy, mitä sinä tarvitset, jotta hän voisi olla sinulle totta.

***

Pian edessä on Kristittyjen suuri juhla, joka vaatii valmistautumista. Paaston laskeudutaan karnevaalien kautta, Suomessa laskemalla mäkeä, jos vain lunta olisi. Tänään saamme kokea juhlaa tässä piispantarkastusmessussa.

Paasto on ollut olennainen osa kristillistä elämäntapaa kirkon alkuhistoriasta asti, tärkeä osa vuodenkiertomme rytmiä.

Kristittyjen paastossa korostuu vapaus ja vapaaehtoisuus. Usein paastosta puhutaankin seitsemänä vapaana viikkona, jolloin tavoitteena on riisua elämästä ylimääräistä.

Kun elämä yksinkertaistuu, sielun saattaa yllättää valoisa hiljaisuus, jossa tunnistamme paremmin omat kaipauksemme, näemme lähimmäisemme toisin silmin ja voimme kuulla selvemmin Jumalan äänen.

Yhtä aikaa kristillinen paasto on luonteeltaan yhteisöllistä. Paastomatka on yhteinen ja matkalla on päämäärä. Matkan merkitys avautuu kokonaisuudesta käsin.

Paastomatkasta sanotaan, että se on jokavuotinen sielun kevät. Kevät, joka voi kirkastaa meidät sellaisiksi kuin syvimmiltämme olemme ja tekee näkyväksi riippuvuutemme toisistamme ja Jumalasta.

Sellainen matka ei ole yksinkertainen tai helppo. Siksi tarvitsemme aikaa ja armoa.

***

Missä sinä olet, kysyi Jumala ihmiseltä paratiisissa. Ehkä muistat, kuinka ihminen piiloutui. Tämän päivän Jesajan kirjan tekstissä Jumala taas vastaa kaipaavalle ihmisille: tässä minä olen.

Mutta miten se tapahtuu?

Kyse on sisäisestä matkasta ja suhteista, joissa pysähdymme toisemme kohdalla ja sanomme toisillemme: tässä olen.

Profeetta Jesaja ohjaa: vapauta syyttömät kahleista, irrota ikeen hihnat ja vapauta sorretut, murra leipää nälkäiselle, avaa kotisi kodittomalle, vaateta alastoman, kun hänet näet, äläkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.

Tänään mielessä on erityisesti kärsivä Ukrainan kansa. Paastomatkaa tehdään arkisessa todellisuudessa, joka ympäröi meitä, me emme voi sulkea siltä silmiämme. Meitä kutsutaan toimimaan.

Niin yksinkertaista ja yhtä aikaa vaikeaa. Ja juuri siksi Jeesus tänään pysähtyy meidän kohdallemme, kysyy tarpeitamme, jotta voisi parantaa ja pelastaa meidät, että emme olisi kuin opetuslapset, ymmärtämättömiä ja sokeita.

Hän pysähtyy sinun ja minun kohdalleni, jotta silmäni avautuisivat. Ihmisille voi nimittäin käydä niin, että kuvittelemme tietävämme mitä toinen tarvitsee tai millaista on oikeanlainen kristityn vaellus.

Mutta niin ei pidä olla. Ihmisen itsekkyys saattaa verhoutua laupeudeksi ja sitä voi olla vaikeaa tunnustaa itselleen. Paremmin tietämisen sijaan, Jeesus antaa meille mallin, kuinka meidän tulee toisemme kohdata ja toisiamme kohdella. Hän antaa esimerkin pysähtyä vierelle ja neuvoo kysymään: mitä sinä haluat minun tekevän sinulle?

Näin hän tekee, jotta osaisimme tehdä niin toisillemme. Katseen suunta on lähimmäisessä, hänen tarpeissaan ja kärsivässä maailmassa.

Profeetta Jesaja lupaa: Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.” (Jes. 58: 6-9)

Hauraassa maailmassa emme selviä ilman toisiamme, ilman Jumalaa. Ihmeellinen lupaus on, että kun jaamme haavoittuneen maailman, myös omat haavamme kasvavat umpeen.

Kaiken oman elämän ja maailman mielettömyyden keskellä Jumala kuulee meidänkin huutomme niin kuin hän kuuli sokean miehen huudon Jerikon tiellä, pysähtyy ja rakastaa.

Ja kutsuu myös meitä rakastamaan, sillä ”vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.”

Rakkaat seurakuntalaiset,
rakkaus ei koskaan katoa.