Se, jota palvelemme, palveleekin meitä

Jeesus sanoo:
”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!
Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” (Luukas 12)

Toisena adventtisunnuntaina syttyy rauhan kynttilä, valo kasvaa ja arkkihiippakunnassa on juhlapäivä.

Tässä vihkimysmessussa Jeesus kertoo meille vertauksen tai oikeastaan kaksi.

Kuultu evankeliumikatkelma kertoo vertauskuvin Kristuksen paluusta omiensa keskelle. Kuullussa kertomuksessa Hän ei palaa keskellemme hallitsijana tai tuomarina, vaan ensin isäntänä ja sitten murtovarkaana.

Vertauksen keskiössä ovat odottajat, siis me, jotka kaksi tuhatta vuotta myöhemmin teemme matkaa kohti joulua. Me, jotka kaipaamme rauhaa maailmaan ja omaan elämäämme. Me, jotka odotamme joulun valoa, etsimme joulun tuntua. Me, jotka odotamme seimeen syntyvää vapahtajaa.

***

Tässä vihkimysmessussa iloitsemme jokaisesta teistä vihittävästä ja siunaamme teitä matkaan. Ehkäpä te taas odottaen kysytte, mitä on edessä. Kuinka tämä vihkimys muuttaa elämääni, millaiset ovat varusteeni ja mitä kaikkea onkaan vastassa.

Jeesus lähettää ja varustaa teidät työhönne ja jättää muistolauseen: ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa”.

Mitä vyöttäminen diakonian virkaan vihittävän tai papin näkökulmasta tarkoittaa?

Vyöttäminen merkitsee tietysti vyöllä kiinnittämistä tai ympäröimistä. Siis sitä tuttua vyötä, joka on monen täällä istuvan vyötäisillä ja pitää housut jalassa tai sitoo villatakin ympärille viileässä kirkossa.

Myös teidän vihittävät puettiin sakastissa valkoisiin alboihin ja sen jälkeen vyötettiin. Kirkkokäsikirjassa on rukous, jonka voi lukea ennen jumalanpalvelusta, kun puetaan albaa, stolaa, vyötä tai kasukkaa. Vyötä puettaessa voi lausua: ”Vyötä, Herra, minut Pyhän Hengen viisaudella ja voimalla” tai ”Vyötä, Herra, minut totuuteen”.

Vyöttäminen on käytetty ilmaus Raamatussa. Toisaalla sillä tarkoitetaan konkreettisesti vyön kiinnittämistä, sillä vaatteen helmat oli syytä sitoa niin matkalle lähdettäessä kuin taisteluun valmistauduttaessa.

Ja yhtäältä vyöttäminen merkitsee kuvaannollisesti valmistautumista. Moni myös muistaa Jeesuksen sanat: ”sinut vyöttää toinen”.

Tänään teidät vyöttää teitä suurempi. Stolaa puettaessa teille Pia, Jussi ja Minttu sanotaan Jeesuksen lohdulliset sanat: »Ota minun ikeeni harteillesi. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.» (Matt. 11:29–30.) Ja Susannalle, Marionille, Heinille, Tiialle ja Nicolle taas Jeesus sanoo: »Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani.» (Joh. 12:26.)

”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa”.

***

Toiseksi päivän evankeliumikertomuksessa Jeesus antaa esimerkin, kuinka teidän tulisi työtänne vyötettynä tehdä.

Tässä kohtaa vertauksessa osat vaihtuvat ja häistä saapuva isäntä ”vyöttäytyykin itse, kutsuu palvelijat pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.”

Palvelijat, jotka ovat valmiita isännän saapuessa, kokevat yllätyksen. Isäntä ottaa palvelijan roolin ja alkaa palvella palvelijoita. Sellainen oli Jeesuksen aikana outoa ja ennenkuulumatonta ja eikä sellainen ei ole aivan tavallista meidänkään aikana.

Mutta niin Jeesus ohjaa teitä tänään vihittäviä toimimaan ja samalla lupaa: se, jota palvelemme, palveleekin itse meitä. Siinä tiivistyy kristityn elämänmuoto, siinä on teidän vihittävien ja jokaisen meidän voima ja turva: se, jota palvelemme, palveleekin itse meitä.

Palvelu ei siis ole vain diakonian viranhaltijoiden etuoikeus tai velvollisuus vaan kristityn tapa olla maailmassa.

Ja näin Jumalan valtakunta murtautuu keskellemme: pienin on suurta, sivussa oleva kuuluukin keskelle, köyhin rikasta, vähäisin väkevää. Jeesus sanoo olevansa meidän keskellämme niin kuin se, joka palvelee.

Arkkihiippakunnan tuomiokapitulin työntekijät ovat jo pitkään ymmärtäneet olevansa Jumalan palvelijoiden palvelijoita. Luultavasti edeltäjilläni on ollut pilke silmäkulmassa, sillä Servus servorum Dei, Jumalan palvelijoiden palvelija, on yksi monista paavin kutsumanimistä, enkäpä kaunein sellainen.

Mutta on tässä myös syvää viisautta: olla Jumalan palvelijoiden palvelija.

Jumalan palvelijoiden palvelijoita olette te tänään vihittävät. Jumalan palvelijoita ovat ihmiset, joita te kohtaatte ja työnne kautta palvelette. Kutsumuksen ja katseen suunta tulee olla ihmisissä ja Jumalan luomassa maailmassa, sen arjessa ja juhlassa, hädässä ja ilossa.

Siellä Kristus itse tulee vastaan ja se, jota palvelemme, palveleekin itse meitä.

***

Arkkihiippakunnan piispansauvassa on yrjönristi ja puhkeavia silmuja. Tekstinä sauvassa ovat sanat ”collige, sustenta, stimula”,  ”kerää kokoon, tue ja kannusta”.

Usein mietin näitä sanoja: kerää kokoon, tue ja kannusta. Niiden vastakohdat me tunnemme ja jäljet näemme itsessämme ja maailmassa joka päivä. Miten usein rikomme, painamme alas ja ohitamme.

Mutta rakkaat vihittävät,
kerätkää kokoon, tukekaa ja kannustakaa.

Jeesus on siellä, missä näin tapahtuu. Siellä loistaa Kristuksen valo.

Hän murtautuu maailmaamme varoittamatta ja valaisee askeleemme, tukee meitä elämämme erilaisissa vaiheissa ja taitteissa, kannustaa ja rohkaisee.

Hän on täällä tänäänkin, kutsuu ruokapöytäänsä ja palvelee, vapauttaa erilaisten kuormien alta. Saat luottaa siihen, että hän tukee sinua tielläsi ja kannustaa ja rohkaisee – omien voimien ei tarvitse riittää.

Ja kun lähdet täältä elämäsi arkeen, Kristuksen valo valaisee askeleesi, lampustasi loistaa valo maailmaan.

Ilman sitä valoa, jonka Kristus antaa, ei kirkon palvelija jaksa, sitä kaipaa ihminen ja sitä odottaa maailma.

Kuva Timo Jakonen