Turhat sanat

Jeesus sanoi:
”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.” Matt. 12: 33-37

 

Ensimmäisenä päivänä kesäloman jälkeen osallistuin seminaariin, jossa keskusteltiin ihmisten jaksamisesta ja henkisestä kriisinkestävyydestä. Paneelikeskustelun jälkeen ihmisillä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Yksi osallistujista kertoi, että hän on aina seurannut yhteiskunnallista keskustelua kiinnostuneena, mutta kuluneen kesän keskustelujen jälkeen hän on väsynyt ja turhautunut. Hänellä ei ollut kysymystä, mutta hän halusi jakaa ahdistuksensa.

Tunnistin siitä myös oman kokemukseni. Jaatko sinä saman kokemuksen? Keskustelu on ollut tulehtunutta, kylmä suhtautuminen toisiin ihmisiin pelottaa ja jakautuminen huolestuttaa. Moni sana olisi saanut jäädä kirjoittamatta tai sanomatta.

Tärkeää sen sijaan on ollut keskustelu arvoista, sananvapaudesta ja vastuusta. Keskustelu kertoo ihmisten omastatunnosta, oikeustajusta ja halusta puolustaa jokaisen ihmisen arvoa.

On selvää, että siellä missä on valtaa, on myös erityistä vastuuta. Rasismi tai syrjintä eivät ole oikein. Päättäjiltä ja vallankäyttäjiltä on lupa odottaa, että he ovat esimerkillisiä siinä, millaisia sanoja he käyttävät, kuinka toisista puhuvat.

Mutta, että jokaisesta turhasta sanasta olisi tehtävä tili. Jokaisen meistä. Vastuu sanoista on suuri. Sanoilla on merkitystä. Sanoilla luodaan todellisuutta. Sanoilla voi parantaa ja sanoilla voi haavoittaa. Sanoilla voi vahvistaa luottamusta, tai rikkoa sen nopeasti.

”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu”.

***

Kuultu evankeliumi tuo Jeesuksen sanat tähän Auran kirkon messuun. Se tuo myös riidan keskelle juhlaa. Jeesuksen sanat tuntuvat ilkeiltä. Kovat sanat on suunnattu fariseuksille, mutta yhtä aikaa ne tuntuvat ajankohtaisilta myös meidän ajassamme ”Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi”.

Aiemmin evankeliumikertomuksessa Jeesus on parantanut mykän ja sokean miehen. Edellisessä kertomuksessa hyvät ja huonot hedelmät ovat liittyneet hyviin tekoihin, nyt kyse on sanoista.

Fariseukset olivat uskonnollisia johtajia ja heille juutalaisen lain noudattaminen oli tärkeää. Jeesukset puheet ja teot olivat heille uhka: hän rikkoi uskonnollisia sopimuksia, uhkasi uskonnollista järjestystä. Fariseukset syyttivät Jeesusta lain rikkomisesta ja siitä, että hän parantaa ihmisiä paholaisen avulla. He miettivät, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltään.

Käynnissä on sanasota. Jeesus puhuu rumasti fariseuksille ja yhtä aikaa arvostelee heitä heidän puheistaan. Hän antaa takaisin täysillä: ”Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun te itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.”

Tällainen väittely oli tavallista antiikin ajan erilaisten uskonnollisten ryhmien ja filosofisten koulukuntien välillä. Oppineet kiistelivät keskenään lain ja uskonnollisen elämäntavan tulkinnasta.

Jeesus kärjistää, liioittelee ja leimaa.
Kuulostaako tutulta? Tekeekö Jeesus oikein? Antaako hän meille hyvän esimerkin? Onko vihapuhe sittenkin aika vanha ilmiö?

***

Leimaaminen, kärjistäminen ja toisen tuomitseminen on meille ihmisille niin luontaista. Ehkä sinäkin tunnistat kiusauksen piirtää hyvyyden ja pahuuden jakolinjoja ihmisten välille. Nuo tuolla ovat pahoja, me täällä olemme hyviä. Jaamme maailmaa meihin ja muihin, hyviin ja huonoihin, tuttuihin ja vieraisiin.

Jeesuksen sanasotaa fariseusten kanssa on tulkittu myös puheena kaikista juutalaisista. Se on aiheuttanut julmuutta ja hirveitä jälkiä, joista myös meillä kristityillä on vastuu. Tästä kaikesta meidän tulisi oppia, ei toistaa samoja virheitä.

Mustavalkoinen maailma houkuttelee, mutta se on vaarallinen maailma. Silloin omat pimeät puolemme unohtuvat, emmekä huomaa omia turhia sanojamme, itsessämme olevaa pahuutta ja lähellä tapahtuvaa vääryyttä.

Hyvyyden ja pahuuden raja ei kulje ihmisten välillä, vaan jokaisen ihmisen ja jokaisen yhteisön sisällä.

***

Turhat sanat eivät tässä tarkoita paljoa puhetta. Ei Jeesus meitä kiellä juttelemasta toistemme kanssa. Päin vastoin, toisen huomioiminen sanoin on usein suurta armoa.

Mutta se, miten kieltä käytämme, ohjaa ajatteluamme ja muokkaa maailmankuvaamme.

Jeesus paheksuu hengellistä ylimielisyyttä, sanoilla toisten yläpuolelle asettumista. Sydän on kylmä, jos puheet ovat kauniita ja hurskaita, mutta teot kovia, suhtautuminen toisiin ankaraa ja armotonta.

Sanat eivät saa jäädä tyhjiksi, vaan ne niiden tulisi näkyä siinä, kuinka toisiin ihmisiin suhtaudumme ja millaisia ovat tekomme. Evankeliumi on teko.

***

Meidän aikamme keskustelukulttuuria seuratessani minut on pysäyttänyt Egyptin erämaassa 300-luvulla eläneen Abba Ammonaksen opetukset. Hän ohjaa elämän melskeen ja kiihkeiden keskustelujen keskeltä hiljaisuuteen. Hiljaisuudessa ei vain levätä, se myös kasvattaa ja avaa ihmisen ”kyynelehtimisen kanavat”, myötätunnon toisia kohtiin.

Kun ymmärrämme vetäytyä paljon puheen keskeltä myös hiljaisuuteen, meissä kasvaa asenne ja elämäntapa, jossa ”ei lähdetä joka suuntaan, ei puututa joka asiaan, ei kommentoida kaikkea, ei kiinnostuta ohimenevistä laineista”, Abba Ammonas opettaa.

Kaikkeen ei tarvitse reagoida tunteellisesti, eikä jokaista asiaa tarvitse ottaa henkilökohtaisesti. Hiljaisuus kasvattaa hengelliseen aikuisuuteen. Silloin osaamme paremmin elää haavoittamatta lähimmäisen sisintä.

Jumalan ensimmäinen kieli on hiljaisuus. Hiljaisuudessa kuulemme hänen äänensä, tunnistamme omat sisäiset tarpeemme ja kuulemme lähimmäisen hiljaisen huudon.

Ja mikä parasta, juuri hiljaisuudessa erottuu tärkein, kasvaa myös voima puuttua ja rohkeus puhua niiden puolesta, joiden oma ääni hukkuu metelin alle.

Erämaakilvoittelijat opettavat myös nöyryydestä. Vanhukselta kysyttiin, mitä on sisäinen nöyryys? Vanhus vastasi: ”Että teet hyvää niille, jotka tekevät sinulle pahaa.”

***

Hyvät auralaiset,
juhliva seurakunta.

Tänään saamme juhlia kunnostettua Auran kirkkoa. Seurakunta on kärsivällisen odotuksen jälkeen saanut kaunistetun ja saavutettavan Jumalan huoneen. Tämä kirkko avaa uusia koko seurakunnalle uusia mahdollisuuksia.

Pitäkää ovet auki, antakaa ihmisten tulla, olkaa ennakkoluulottomia, täyttäkää tämä huone elämällä ja rukouksella.

Toivon, että tämä kirkko yhä on levähdyspaikka ihmiselle, joka kaipaa elämäänsä Jumalan huoneen hiljaisuutta, turvaa, toivoa ja rukousta. Yhteyttä toisiin ja yhteyttä suurempaan.

Tämä on hiljaisuuden huone, mutta myös eläväksi tekevien sanojen huone.

Älkää auralaiset unohtako, että ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustana ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Jesus Kristus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen, niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskiviksi Jumalan asumukseen.” Ef. 2:20–22

***

Aikaisemmin, tämän kirkkovuoden pyhän nimi oli Puheemme. Sittemmin siitä tuli: Jeesus, parantajamme.

”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.”
Mitä on sinun sydämessäsi tänään?

Huolta ja murhetta? Pelkoa ja toivottomuutta, vihaakin? Vai sittenkin enemmän rakkautta, ikävää, ehkä intohimoa? Rauhaa ja luottamusta? Hiljaista toivoa?

Vai kaikkea tätä sekaisin, vuorollaan.

Ja kaikelle sille etsit sanoja. Toisista kokemuksista on helpompi puhua. Toiset elävät sinussa, vaikka niille ei olisi sanoja. Aroille sanoillesi toivot kuulijaa, hiljaiselle huudolle ymmärtäjää. Painaville sanoille kuulijaksi ihmistä, joka ne kestää kuulla. Haaveillesi rohkaisijaa.

Kaipaat paikkaa, jossa voisit olla turvassa koko elämäsi kanssa. Pelastajaa, jonka sanat parantaisivat sen, mikä on särkynyttä ja tekisivät ehjäksi sen, mikä on rikki.

Hyvä juhliva seurakunta,
Jeesus tuntee haavoilla olevat sydämemme, hän kuulee hiljaisen kuiskauksemme. Eri tavoin elämän kolhimia ja kuluttamia hän ei jätä yksin. Saat luottaa siihen, että hänen sanansa ovat täynnä rakkautta ja armoa. Hän on sielun suloinen vieras, sydänten valo ja rikkinäisten parantaja.