Usko ja epäusko

Kuluneella viikolla piispanpäivien yhteydessä täällä Raumalla kysyttiin: Ovatko epäilykset piispalle tuttuja?  Raumaplus-podcastin tekijät eivät tyytyneet ensimmäiseen vastaukseen vaan halusivat kuulla enemmän.

Onko epäily sinulle tuttu tunne?

Äsken kuultu Johanneksen evankeliumin teksti on osa laajempaa osuutta, jossa kerrotaan Jeesuksen toiminnasta Jerusalemissa lehtimajajuhlan aikaan. Jeesuksen julistus ja toiminta herättävät ihmisissä erilaisia reaktioita. Kerrotaan, että toiset uskovat, toiset epäilevät. Ja että ihmiset alkoivat kiistellä.

Me olemme kokoontuneet Pyhän Ristin kirkkoon piispantarkastusmessuun ja Lotta Hatakan kappalaisen virkaanasettamiseen. Meitä on täällä paljon. Olemme tulleet tänne monia eri teitä. Täällä on erilaisia elämäntodellisuuksia ja elämäntilanteita. Joku on lähtenyt kirkkoon huolettomin mielin. Toinen iloiten. Toisen sydäntä painaa huoli oman elämän, läheisen tai tämän maailmaan puolesta.

Tässä kirkossa tuomme Jumalan eteen itsemme ja elämämme. Ja kun me kuulemme Raamatun tekstejä, saarnaa, rukoilemme ja laulamme yhdessä, ne herättävät meissä erilaisia reaktioita. Todennäköisesti tänäänkin toiset uskovat, toiset epäilevät ja ehkä joku haluaisi kiistelläkin.

Epäily ei ole uusi asia. Epäilevää uskoa on ollut alusta asti. Jo Jeesuksen lähetyskäskyn kuulijoista kerrotaan miten ”muutamat epäilivät” (Matt. 28).

Meidän elämäämme ja myös uskoa koettelevat erilaiset asiat. Jokainen tuntee omat paininsa parhaiten. Epäily voi olla ihmiselle kuluttavaa. Voi käydä niin, että jotakin sellaista murtuu, johon on rakentanut turvansa. Tai niinkin voi käydä, että epäily murtaa väärät kuvat Jumalasta, jotka joutavatkin mennä.

Omaa uskoa pidetään tavallisesti vähäisenä. Varmistetaan, ettei tule väärinymmärryksiä ”enhän minä mikään uskovainen ole”.

Omastaan voi toki puhua, mutta huomaavaisempia saisimme olla toisten uskon mittaamisessa. Sydämen näkee ja sisimmän tuntee lopulta parhaiten itse – ja joskus sekin on hankalaa ja pitkän matkan takana.

Uuvuttavaa on, jos omaa uskoa epäilevät ennen muuta toiset. Silloin kokee itsensä helposti sivulliseksi ja voi unohtua, että Jeesus tuli maailmaan juuri epäileviä, eksyneitä ja syntisiä varten.

Erilaisten kysymysten ja epäilyn keskellä kaipaamme turvapaikkoja. Kaipaamme yhteyttä toisiin ihmisiin ja rohkaisua. Vääränlainen turvan tunne voi kuitenkin syntyä samanmielisen keskellä, jossa yhdessä vahvistetaan keskinäisiä kokemuksia ja nähdään paha muualla. Yhdessä on hyvä olla ja pidetään muuttuva maailma ja kriittiset kysymykset loitolla.

Yhtä lailla turvaa voi tuoda fundamentalismi, jossa pohdinnalle ja kriittisille kysymyksille ei ole tilaa. Tällainen uskonnollisuus vahvistuu eri puolilla maailmaa, erilaisten uskontojen keskuudessa ja myös politiikassa. Kun usko muuttuu uhoksi ja epäily varmuudeksi, ollaan jo totuuden omistamisen tiellä.

Hierarkiset, autoritääriset ja myös fundamentalistiset liikkeet, jotka tarjoavat ehdottomia ja yksinkertaisia vastauksia saavat voimansa hämmennyksestä ja moninaisuudesta. Mitä sekavammalta ja uhkaavammalta maailma tuntuu, sitä suurempia varmuuksia kaipaamme.

Mutta sellaista uskoa, joka sanoo aina olevansa oikeassa, meidän sopii kyseenalaistaa. Erehtymättömyyttä sopii epäillä.

Myös tiede voi tuntua epäilyjen keskellä turvapaikalta tai sitten se saattaa lisätä epäilyä. Mutta ei tieteen tai uuden tiedon tarvitse olla uskolle uhka. Lisääntynyt tieto ja ymmärrys ovat Jumalan lahjaa, joka on uudistanut ihmisten elämää ja myös kirkkoa ja sen uskontulkintaa. Tieto saattaa muuttaa uskoamme, mutta sen ei tarvitse viedä sitä meiltä pois.

Epäilyä meissä voivat synnyttää myös elämän jäljet, kovat koettelemukset ja niin monet erilaiset asiat: luomakunnan hätä ja ihmisen itsekkyys, merkityksettömyyden tunne. Harhailemme täällä maailmassa, kaipaamme paratiisin tuoksua. Elämä puhkoo itsevarmuutemme tai vääränlaiseen varmuuteemme reikiä ja tuo nöyryyttä. Eksymisen ja kaipauksen kokemukset ovat monelle meistä tuttuja ja tosia. Näistä me juttelimme myös Raumaplus-podcastissa.

Epäilyä ei tarvitse pelätä tai paeta. Uskonnolliseen uskoon kuuluu epävarmuus. Usko on myös epäilyä. Eksistentiaaliset kysymykset ovat niitä, joiden kanssa meidän on elettävä. Uskon ja epäilyn, elämän mielen ja merkityksen kysymykset eivät ole vain älyllistä pohdintaa, vaan ne nousevat meidän arjesta ja tästä maailmasta, sen huolista ja kivuista, yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta. Ja yhtäältä sen ilosta ja onnesta, toivosta ja jakamisesta. Ilosta, joka lyö yli ja avaa silmiä.

Johanneksen evankeliumin kertomuksessa osa fariseuksista hermostuu, kun Jeesusta hakemaan lähteneet miehet palaavat takaisin tyhjin käsin. He kysyvät: Oletteko antaneet eksyttää itsenne?

Jo varhaisten Jeesuksen seuraajien keskuudessa varoiteltiin vääristä profeetoista, joiden pelättiin eksyttävän ihmisiä. Kertomuksessa kuuluu myös se, kuinka tavallisiin ihmisiin, suhtauduttiin epäillen.

Mutta näitä vihaisia ja varmoja Nikodemus, yksi fariseuksista, muistuttaa Mooseksen lain periaatteesta: syytetty ansaitsee puolueetonta oikeuden. Emme tiedä tarkemmin, mitä Nikodemus ajatteli tai mitä hän tunsi, millaista ehkä oli hänen uskonsa. Johanneksen kertomuksessa hän ei torju Jeesusta, mutta ei myöskään selkeästi tunnusta uskoaan. Epäilikö Nikodemus?

Aiemmin kertomuksessa Nikodemus on ymmärtänyt väärin Jeesuksen opetuksen, nyt hän puolustaa Jeesusta ja myöhemmin yhdessä Josef Arimatialaisen kanssa hautaa hänet.

Selkeää maailmaa kaivatessamme me helposti jaamme ihmisiä meihin ja muihin, uskoviin ja epäuskoisiin, vahvoihin ja heikkoihin. Päivän evankeliumi ja kertomus Nikodemuksesta muistuttaa, että elämä muuttaa meitä eikä uskon ja epäuskon raja ei kulje ihmisten välillä vaan jokaisen ihmisen sisällä.

Raamatun kertomuksissa uskon kokemus on keskeinen, mutta ei sitä määritellä kovin tarkkaan. Sen sijaan saamme lukea erilaisia kertomuksia siitä, kuinka kaipaus kuljettaa ihmisiä janosta lähteelle ja eksymisestä kotiintuloon. Uskoa on monenlaista. Ja uskon tiellä me löydämme itsestämme ja todellisuudesta uusia puolia.

Usko saa alkunsa armosta. Silloin voi syntyä luottamuksen ja toivon elämänasenne kaiken sen keskellä, mihin elämä meitä vie. Uskoon kuuluu niin ihmettely kuin epäily. Kiintopiste ei ole meidän uskossamme tai kokemuksissa vaan Jumalassa, joka on luvannut pitää heikoista hyvää huolta ja nostaa uupuneita.

Rakkaat ystävät,
Kirkko on rukoileva ja jumalanpalvelusta viettävä yhteisö. Tässä piispantarkastusmessussa ja Lotan juhlassa salaisuus on koettavissa. Täällä on monenlaisia ihmisiä, monenlaista uskoa. Meitä yhdistää kaipaus ja Jumalan palveltavaksi asettuminen.

Hyvä Lotta, kun sinut tänään asetetaan kappalaisen virkaan sinulle tutussa ja rakkaassa seurakunnassa käy siihen iloiten. Etsiydy sinne, missä on kaipausta ja epäilyä. Kulje sinne, missä tarvitaan rohkaisua. ”Mene maailmaan, ihmisten luo, osoita rakkautta teoissa ja totuudessa”, niin kuin täällä on vuosisatojen ajan tehty.

Seurakunta ei ole olemassa itseään, vaan ihmisen ja Jumalan kohtaamista varten. Raumalla sinun ja teidän tehtävänä on tehdä työtä niin, että viesti parantavasta ja pelastavasta Jumalasta voisi koskettaa, olla ymmärrettävää ja tuoretta. Raivaa esteitä, jotta eri tavoin kaipaavat voisivat löytää elämänsä suuriin kysymyksiin vastauksia ja turvaa näiden seinien suojista, toisista, Jumalasta.

Kun löydämme Kristuksen alttarilta, näemme hänet kaikkialla, myös siellä, missä varmuuden sijaan on elämän synnyttämiä kysymyksiä, ihmettelyä.

Tänään pyydämme vanhan rukouksen sanoin: Herra, älä katso syntejämme, vaan kirkkosi uskoa. Kirkon yhteinen usko katsoo Kristukseen. Ja kaikkeen siihen hyvään, mitä hän on ja mitä hän tänäänkin lahjoittaa. Hän kutsuu lähelleen niin epäileviä kuin varmoja, meistä jokaisen.